äidin suosikit | lastenvaatteet

Uutta äidin ja tyttären vaatekaappiin

tammikuu 31, 2018
Vaateostoksia Lindexistä äidille ja tyttärelle

Eilen käväisimme leikkipuistoreissun ohessa Lindexissä tytön kanssa sillä hän oli uusien sukkien tarpeessa. Olin kurkannut valikoimaa etukäteen nettikaupan puolelta ja myös pari muuta juttua kiinnostivat joten kurkkasin samalla sattuisiko niitä löytymään myymälästä.

Lindexillä on kyllä mielestäni ihania lastenvaatteita! Tällä hetkellä suurin osa tytön vaatteista onkin joko Lindexin tai Kappahlin valikoimaa. Vauvavuonna tuli hankittua vaatteita aika paljon myös Nextiltä ja joistain Englannin nettikaupoista, mutta nykyään tosiaan pääsääntöisesti ostan vaatteita ihan näistä Suomesta löytyvistä liikkeistä. Vauvana tykkäsin pitää tytöllä paljon kokopukuja joissa oli umpinaiset jalkaterät ja myös ihan pikkuvauvana käsien suojaksi käännettävät tumput, mutta sellaisia löytyi tosi niukasti Suomen kaupoista ainakin tuolloin – etenkin omaa silmää miellyttävissä kivoissa kuoseissa – joten sen vuoksi lähinnä silloin tuli tilailtua enemmän muualta.

Kaupasta löytyikin lopulta vaikka mitä ihanaa – tällaisia juttuja päätyi meidän ostoskoriin:

Lindex vaateostokset 1

Lindex vaateostokset 2

Lindex vaateostokset 3

Ja voi mitä suloisia tyttöjen vaatteita kauppa jäikin vielä pullolleen! Heh, onneksi rattaissa istunut shoppailukaveri ei ollut niin innostunut niiden katselusta kuin äiti ja komenteli hieman, joten ostosten määrä pysyi kutakuinkin kohtuudessa 😊.

Itsellenikin löysin jotain, arvatenkin neuleita. En nimittäin juuri muita paitoja käytäkään kuin neuleita. Mutta pitkään aikaan ei ole tullut itselle vaatteita ostettua joten nämä kaksi neuletta sallittakoon 😊. Ja voi kuinka ihanat yksilöt löysinkin – niin kaunis mielestäni tuo liila väri! Etukäteen olin katsellut netistä tuota kuvioneuletta, mutta huomattuani myös tuon kauniin palmikkoneuleen en voinut jättää sitä kauppaan. En seuraa vaatetrendejä, mutta myönnettäköön että tämänkeväinen liilatrendi on kyllä mieleeni 😊.

Alla vielä kuvat noista ylimmässä kuvasta näkyvistä puseroistamme, molemmat siis Lindexiltä:

Lindex kollaasi

Niin söpö tuo tytön puseron kuosi mäyrineen ja muine otuksineen 😊! Ylemmissä kuvissa olevaa suloista puputunikaa ja sukkia en löytänyt nettikaupan valikoimasta lainkaan mutta kaikki muut jutut näyttäisivät löytyvän nettikaupastakin.

Pikaisen ostosreissun jälkeen vietimme aikaa ulkoillen – niin kivaa kun saatiin taas edes pieni lumipeite tänne!

leikkipuistossa

Ihana pieni tyttöseni ❤️.

ihonhoito | kosmetiikka

Oriflame Loving Care – hellävaraisia vartalotuotteita koko perheelle

tammikuu 30, 2018
Oriflame Loving Care tuotteet

Pääsin tutustumaan Oriflame-tuotteisiin heidän ihastuttavan uutuuden, koko perheelle soveltuvan Loving Care -vartalonhoitotuotesarjan myötä.

Oriflame Loving Care tuotteet

Oriflame Loving Care -sarjaan kuuluu seuraavat viisi tuotetta: Loving Care Multi Purpose Cream -yleisvoide, Loving Care Body Lotion -vartaloemulsio, Loving Care Shower Cream -suihkuvoide, Loving Care Hand Cream -käsivoide ja Loving Care Hand Wash Cream -käsienpesuneste.

Loving Care -tuotteet sisältävät mantelimaitoa ja tuoksu on pehmeä ja puhtaan raikas. Vaikka tuoksu onkin omasta mielestäni oikein miellyttävä, se on kuitenkin melko voimakas ja luulen että hajusteille herkemmät voivat kokea sen turhan voimakkaana. Tuotteet ovat dermatologisesti testattuja ja pH-tasapainotettuja, ja ovat suunnattu tosiaan koko perheelle, mutta tuotetietoja tarkemmin katsottuani siellä sanottiin että 3-vuotiaasta ylöspäin. 2-vuotiaalle tyttärellemme en näitä kokeillut jo ihan tuotteiden suht voimakkaan tuoksun vuoksi, vaan omin nämä testiin saamani tuotteet ihan kokonaan omaan käyttööni 😊.

Oriflame Loving Care

Shower Cream suihkuvoide on ihanan riittoisa koostumukseltaan; jo pienestä määrästä saa paljon vaahtoa. Tuotetiedoissa sanotaan että hellä ja ravitseva koostumus ei kuivata ihoa, mutta oma ihoni nyt onkin vähän hankala tapaus ja itse koen tämän kuivattavampana kuin jotkut muut suihkugeelit joita olen viime aikoina käyttänyt. Harmi, sillä tykkään paljon tuoksusta ja muutenkin tuotteen koostumuksesta.

Suihkun jälkeen levitettävä vartalovoide on itselleni välttämätön erityisesti talviaikaan, muuten iho jää ikävästi kutisemaan kuivuuttaan. Loving Care Body Lotion on kevyt ja nopeasti imeytyvä, miellyttävän tuntuinen vartaloemulsio. Silloin kun ihoni kaipaa vielä tuhdimpaa voidetta olen tykännyt käyttää tuota hieman täyteläisempää Multi Purpose Cream -yleisvoidetta vartaloemulsion sijaan.

Oriflame Loving Care Hand Cream

Niin ikään Loving Care -sarjan käsivoide ja käsienpesuneste ovat varsin miellyttäviä käyttää. Omat käteni ovat tällä hetkellä niin kuivat että tarvitsen väkisinkin täyteläisempää voidetta ainakin yöajaksi, mutta päiväkäsivoiteeksi tämä sopii hyvin sillä voide imeytyy tosi nopeasti. Käsienpesuneste on suihkuvoiteen tavoin hyvin riittoisaa ja tuntuu hellävaraiselta.

Oriflame Loving Care Hand Wash

Jos kiinnostuit näistä hyvän tuoksuisista ja hellävaraisista Loving Care -uutuuksista, niin näitä löytyy Oriflamen nettikaupasta 😊!

äitiys | liikunta ja hyvinvointi

Kotiäidin kotitreeni

tammikuu 26, 2018
kotiäidin kotitreeni

Ajattelin kirjoitella hieman omista liikuntatottumuksistani ja erityisesti siitä miten olen yhdistänyt liikunnan kotiäitiyteen.

Untitled

Kuvitus on nyt tällä kerralla vähän köyhää sillä tulimme kipeäksi enkä ehtinytkään ottaa aikomiani kuvia tätä postausta varten kun treenit jäivät kokonaan väliin, mutta eiköhän selostuksesta selviä riittävästi 😊. Onneksi vanhoista kuvista löytyi edes jotain aiheeseen liittyvää 😊.

Ennen äitiyttä kuntosalitreenit kuuluivat liikuntaani usean vuoden ajan, välillä säännöllisemmin ja välillä vähemmän. Salimaailmaan minut alunperin tutustutti mieheni, ja onneksi niin tekikin sillä siitä löytyi mieluinen liikuntamuoto ulkoilun lisäksi 😊! Salin vastapainoksi aina välillä, vähän kausittain, kävin joillakin ryhmäliikuntatunneilla kuten BodyPumpissa tai spinningissä. Nyt äitiyden myötä minulla ei kertakaikkiaan ole ollut riittävästi aikaa kuntosalilla tai jumpissa käymiseen, sillä siirtymiin menisi väistämättä turhan paljon aikaa. Tähän on toki osaltaan vaikuttanut se etten ole ollut pelkästään kotiäitinä kuin vajaan vuoden verran, minkä jälkeen opiskelin yhden lukuvuoden ja nyt tänä syksynä puolestaan aloitin osa-aikaisen työn lapsen kotihoidon ohessa.

Ilman liikuntaa ei onneksi sentään kuitenkaan ole tarvinnut olla, vaan ajan niukkuuteen on löytynyt erittäinkin hyvä ratkaisu johon olen tosi tyytyväinen! Noin puolentoista vuoden ajan olen nimittäin tehnyt lihastreeniä kotoa löytyvien välineiden avulla, ja vaikkei fasiliteetit nyt aivan kuntosalin veroiset olekaan niin näillä on pärjännyt vallan mainiosti, kun itselläni tavoitteena ei ole sen kummemmin mikään nousujohteinen kehitys vaan ylipäätään jonkinlainen lihaskunnon ja -tasapainon ylläpito.

Meiltä löytyy lyhyt tanko, kiekkoja, säädettäviä käsipainoja ja steppilauta joiden avulla treenini teen, plus välillä tarvitsen myös miehen apua. Treenejä on tullut noin 1-2 kertaa viikossa vähän vaihdellen miten treenin jaottelen, sekä sitten myös kokonaan ilman välineitä tehtäviä liikkeitä joita pyrin ainakin silloin tällöin tekemään. Tämän lisäksi teen kävelylenkkejä mahdollisuuksien mukaan, ja itse asiassa nyt alkuvuodesta ole lisännyt kävelyä viikkoihin. Olikin jonkin aikaa hienoja ulkoiluilmoja viimein tulleiden pakkaskelien myötä!

kävelyllä

Kesällä tuli hyödynnettyä myös ulkoa löytyviä treenipaikkoja reissussa ollessa:

treenit ulkona

No mitä sitten teen? Edelleenkin ajanpuutteen vuoksi en nysvää niinkään eristävien liikkeiden parissa vaan pyrin tekemään enemmän monipuolisia liikkeitä. Tällaiselta treenini pääsääntöisesti näyttää:

Alkulämmittely kevyillä painoilla, pääosin samoja liikkeitä mitä teen varsinaisissa sarjoissakin.

Kyykky 4-5 sarjaa, toistomäärät sarjoissa vaihtelevat painosta riippuen 8-15 toistoon. Välillä mies nostaa tangon niskaani jolloin saan luonnollisesti tehtyä huomattavasti suuremmalla painolla. Mitään telineitähän meillä ei tietysti kotona ole joten se asettaa jonkin verran haastetta kyykkäämiseen.

Maastaveto 5 sarjaa, toistomäärä 10/sarja. Tyypillinen paino on ollut 50-60 kg, kesällä taisin olla vähän paremmassa kunnossa kun silloin painoa oli parhaimmillaan 65 kg samalla sarja- ja toistomäärällä.

Lantionnosto 5 sarjaa, toistomäärä 15/sarja. Tähän liikkeeseen meillä ei ole oikein sopivan korkuista penkkiä, mutta on onnistunut silti ihan ok. Tyypillinen paino on ollut 40 kg paikkeilla.

Vatsalihakset. Ihan perinteisiä vatsalihasliikkeitä ilman välineitä, 5 sarjaa, toistomäärä 20 per/sarja.

Pystypunnerrus noin 5-6 sarjaa, toistomäärä noin 8/sarja. Tässä painoa on tyypillisesti 20-25 kg.

Kulmasoutu noin 3 sarjaa, toistomäärä 10-15/sarja. Tyypillisesti teen tämän samalla painolla kuin pystypunnerruksen, tai sitten pistän muutaman kilon enemmän riippuen jaksamisesta 😊. Yleensä teen tämän suoraan pystypunnerruksen perään ilman taukoa (siksi tyypillisesti sama paino), kun treenin loppuvaiheessa alkaa jo hieman tulla aikapaineita 😊.

Penkkipunnerrus. Nyt kun meillä on steppilautakin niin olen nyt ihan viime aikoina alkanut välillä tehdä myös penkkiä joko pystypunnerruksen tilalla tai sitten erikseen jonain muuna päivänä. Mies nostaa minulle tangon ja vielä toistaiseksi olen tehnyt tätä kevyesti, eli tässä ei vielä ole vakiintunut mitään sarjamäärää tai painoa.

Tämän treenin lisäksi välillä teen ilman välineitä esimerkiksi yhden jalan lantionnostoa, punnerruksia ja ojentajapunnerruksia (jälkimmäistä tuolin avulla). Olen oikein tyytyväinen tällä hetkellä tähän settiin ja erityisesti siihen että se onnistuu kotona. Aikaa menee tyypillisesti puolestatoista tunnista kahteen tuntiin jos teen kaikki yllä listatut liikkeet samassa treenissä. Toisaalta tekisi mieli jaotella treeniä useampaan osaan, mutta ajan säästämiseksi tämä kokonaisuus on ollut tähän mennessä toimivin.

Olisi kiva kuulla teidänkin treeneistä jos siellä on muitakin pelkästään kotona treenailevia kotiäitejä 😊?