äidin suosikit | ihonhoito | kosmetiikka

Löwengrip Care & Color – suosikkideodorantti löytyi!

maaliskuu 19, 2018
Löwengrip Care & Color tuotteet testissä

Minulta kysyttiin jonkin aikaa sitten josko olisin kiinnostunut testaamaan ruotsalaisen suosikkibloggaaja Isabella Löwengripin lanseeraaman Löwengrip Care & Color (LCC) -kosmetiikkasarjan tuotteita. En ollut aiemmin kuullut merkistä, mutta tutustuttuani tuote-esitteeseen kiinnostukseni heräsi ja halusin päästä testailemaan lupaavilta vaikuttavia tuotteita.

Löwengrip

Löwengrip-tuotteita on myynnissä Suomessa apteekeissa ja kosmetiikkaliikkeissä. Kaikki sarjan tuotteet on kehitetty ja valmistettu Ruotsissa. Tuotteiden luvataan olevan hellävaraisia mutta samalla tehokkaita, sekä mukautuvan pohjoisiin vaihteleviin sääolosuhteisiin. Kehitystyössä on huomioitu asiakkaiden mielipide – asiakkaat pääsevät antamaan palautetta niin tuotteiden ominaisuuksiin kuin pakkausten ulkonäköönkin liittyen sillä LCC kommunikoi asiakkaiden kanssa sosiaalisen median välityksellä koko tuotantoprosessin ajan.

Löwengrip Care & Color -sarjan tuotteisiin kuuluu kasvojen-, hiusten- ja vartalonhoitotuotteita sekä Home Spa -sarja ylellisiä hemmotteluhetkiä varten. Itse sain testattavaksi muutaman sarjan bestseller-tuotteen.

Löwengrip Count On Me Deodorant

Aloitetaan ensimmäisenä deodorantista. Count On Me Deodorant on kosteuttava karitevoita sisältävä deodorantti joka kuivuu nopeasti ja on pitkäkestoinen. Täytyy heti sanoa että tähän tykästyin tosi paljon 😊! En muista ainakaan pitkään aikaan käyttäneeni mitään toista deodoranttia tai antiperspiranttia joka kuivuisi näin nopeasti. Plussaa myös oikein miellyttävästä miedosta tuoksusta sekä kainaloiden kosteutuksesta! Varsinkin näin talviaikaan kainaloni kuivuvat pahasti mutta tämän deodorantin käytön aloituksen jälkeen kainaloiden iho on ollut selkeästi paremmassa kunnossa.

Löwengrip skincare

Deodorantin lisäksi sarjan bestsellereihin kuuluu myös The Cream Facial Cream -kasvovoide. Kyseessä on kaikille ihotyypeille soveltuva rauhoittava, suojaava ja syväkosteuttava voide päivä- ja yökäyttöön. Yleensä omalle kuivalle iholleni ei sovellu kaikille ihotyypeille tarkoitetut voiteet vaan kasvoni kaipaavat nimenomaan kuivalle iholle suunnattuja täyteläisiä voiteita. Niinpä kokeilin tätä hieman skeptisesti, mutta yllätyksekseni voide soveltuikin varsin hyvin päiväkäyttöön. Yöksi kaipaan kyllä tuhdimpaa voidetta, mutta päiväkäytössä tämä pitää kasvot miellyttävän tuntuisina varsinkin jos alla on myös seerumi. Omalla ihollani tuntuma jää aluksi aavistuksen öljyiseksi mistä pidän erityisesti – sellaiset voiteet jotka imeytyvät hetkessä jättäen ennemmin mattaisen tuntuman ovat nimittäin auttamatta liian kevyitä omalle iholleni.

Sleeping Sensation Hydrating Mask -kasvonaamio on juuri sellainen naamio jollaisista olen jo aiemminkin useamman kerran maininnut pitäväni: voidemainen naamio jonka voi halutessaan jättää myös yön yli vaikuttamaan eli käyttää vähän kuin tehokkaana yövoiteena. Tykkään käyttää tällaista naamiota vähintään parina yönä viikossa ja välillä jos iho tuntuu ihan erityisen kuivalta saatan käyttää useammankin yön peräkkäin. Tämä tuote on tuoksuton joten sopii hyvin kaikille. En osaa sanoa mikä viime aikoina käyttämistäni tämänkaltaisista naamioista olisi juuri se paras – kaikki ovat ajaneet asiansa oikein hyvin.

Löwengrip Rescue Balm

Viimeisenä testiin saamistani tuotteista Sensitive Rescue Balm -tehovoide joka soveltuu sekä kasvoille että vartalolle. Kyseessä on monikäyttöinen erityisen kuiville ja herkille alueille tarkoitettu tuoksuton voide. Tätä voi käyttää muun muassa huulivoiteena tai vaikkapa kuiville kynsinauhoille. Tuote suojaa tuulelta ja pakkaselta, joten toimii myös ulkoiluvoiteena. Koostumus on tosin sen verran paksua että koko kasvoille tätä on aika hankala levittää, mutta itse olen käyttänyt tätä juurikin paikallisesti erityisen kuiviin kohtiin. Itselläni on ollut nyt talven aikana erityisen kuivia kohtia kasvoilla leuassa ja suun ympärillä, ja niihin tämä onkin ollut oiva apu. Myös huulivoiteena olen tykännyt käyttää tätä erityisesti ulos lähtiessä tai yötä vasten tehokosteuttamaan huulia.

Nämä testaamani tuotteet olivat siis oikein mukavia tuttavuuksia kaikki, mutta jos yksi suosikki pitäisi valita niin kyllä kallistuisin tuon Count On Me deodorantin puoleen 😊! Ovatko Löwengrip Care & Color -tuotteet teille entuudestaan tuttuja? Hintatasoltaan tuotteet ovat aikalailla keskihintaisia – esimerkiksi tuon suosikkideodoranttini hinta on hieman reilun kympin luokkaa riippuen ostopaikasta.

kuulumiset

Koko perheen elämyskeskus Hotel Sveitsi Hyvinkäällä + Alennuskoodi

maaliskuu 17, 2018
Hotel Sveitsi Hyvinkää ravintola

Viikko sitten vietimme hauskan päivän yhdessä Perheblogit.fi-bloggaajien kanssa kun kokoonnuimme perinteisille kehittämispäiville. Viime tapaamisen vietimme risteilyn merkeissä, ja tällä kertaa kohteena oli puolestaan Hotel Sveitsi Hyvinkäällä. Jos etsinnässä sattuu olemaan vaikkapa lapsiperheen lomakohde Etelä-Suomessa niin kannattaa kurkata postauksen lopusta löytyvä mukava alennuskoodi tänne upeaan elämyskeskukseen!

Hotel Sveitsi Hyvinkää Perheblogit kehypäivä

Aamulla heräsin innoissani masuvauvan myllerryksiin. Heh, perhosia vatsassa innolla päivää odottaen, paitsi eivät ne vauvan myllerrykset kyllä ihan perhosen liikkeiltä tuntuneet vaan pikemmin siltä kuin siellä olisi heitetty kuperkeikkaa 😊. Aamupäivästä hyppäsin junaan kohti Hyvinkäätä ja puolen päivän aikaan tapasin muut hotellilla.

Itse pääsin mukaan paikalle ainoastaan lauantaiksi, mutta blogikollegani jäivät vielä nauttimaan elämyskeskus Hotel Sveitsin tarjoamista upeista mahdollisuuksista sunnuntaihin asti. Pääsin kuitenkin osallistumaan oleelliseen osuuteen, eli vaihtamaan kuulumisia muiden bloggaajien kanssa ja osallistumaan kehittämispäivän keskusteluihin. Kaikkia Perheblogit-bloggaajiamme en ollut aiemmin vielä tavannutkaan kun kaikki eivät olleet paikalla viime tapaamisessa, joten nyt oli tosi kiva viimein nähdä kaikki 😊.

Hotel Sveitsi tarjosi oikein miellyttävät puitteet kokoontumisellemme. Viime syksynä avautunut modernisti uudistettu hotelli on kerrassaan upea! Itse ihastuin sisustuksessa erityisesti näihin huikeisiin luontovalokuvaseiniin 😊:

Hotel Sveitsi Hyvinkää luontoteema

Hotel Sveitsi Hyvinkää

Luonnon helmassa tämä elämyskeskus sijaitseekin tarjoten kaikille jotain: Hotel Sveitsi sopii mitä parhaiten niin luonnonystäville, aktiivilomailijoille, lapsiperheille kuin kokouskäyttöönkin. Huonehintaan sisältyy aina aamiainen, sisäänpääsy Sveitsin uimalaan sekä ympäri vuorokauden auki olevan Fit Park Sveitsi -kuntosalin käyttö. Lisäksi alueella on muun muassa koko perheen sisäaktiviteettipuisto SuperPark Sveitsi, Seikkailu Sveitsi vauhdikkaaseen ulkoiluun, tai vaikkapa jännityksestä ja ongelmanratkaisusta kiinnostuneille Way Out -pakohuone! Myös laskettelukeskus Sveitsi on ihan lähellä, näin muutamia mahdollisuuksia mainitakseni.

Hotel Sveitsi on panostanut elämysten ja harrastusmahdollisuuksien ohella myös kokousten pitoon, ja hotellista löytyykin lukuisia monipuolisia tiloja kokouskäyttöön. Itse saimme mitä viihtyisimmän kokoustilan jossa tunnit kuluivat taas kerran aivan liian nopeasti 😊!

Hotel Sveitsi Hyvinkää kokoustila 2

Hotel Sveitsi Hyvinkää kokoustila

Hotel Sveitsi Hyvinkää aulassa

Juttua olisi voinut jatkaa vielä vaikka kuinka, eikä iloista mieltä ja naurua päivästämme puuttunut 😊! Odotin myös innolla Lapsiparkki-blogin ja Kommammaa-blogin pitämää valokuvaukseen liittyvää esitystä: aina voi kehittyä, ja vaikka suurin osa olikin entuudestaan tuttua asiaa sain kuitenkin pari uutta hyödyllistä vinkkiä! Porukassamme ihan parasta onkin se kun voimme vaihtaa kokemuksia ja jakaa vinkkejä toistemme kanssa. Pitäisi tosiaan vaan aina olla aikaa vähintään tuplasti enemmän kun reilu 10 harrastuksestaan innostunutta pääsee jutuissaan vauhtiin 😊.

Valokuvausteeman lisäksi extrajuttuna meillä oli erityisesti lasten ensiapuun painottunut pieni ensiapukoulutus. Todella hyödyllinen sekin – jokaisen vanhemman kun olisi syytä tietää mitä tehdä jos sattuu jotain ikävää. Fakta kun on se ettei hätätilanteessa juurikaan ole aikaa alkaa googlailemaan ohjeita. Koulutus keskittyi tyypillisiin pikkulasten tapaturmiin kuten myrkytys sekä tukehtumis- ja hukkumisvaara. Lisäksi käsittelimme näihin tilanteisiin liittyviä toimintaohjeita ja peruselvytystä. Jaan tässä samalla teillekin erittäin hyödyllisen linkin Kotitapaturma.fi -sivustolle josta löytyy lisätietoa niin lasten kuin aikuisten tyypillisimmistä vaaratilanteista sekä juurikin niitä ensiarvoisen tärkeitä toimintaohjeita – kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa jos ei vielä entuudestaan ole nämä tiedot ja taidot hallussa! Sivustolta löytyy tietoa ja ohjeita ikäryhmittäin, sillä toimintaohjeet ovat luonnollisesti hieman erilaiset jos kyseessä on vaikkapa vauva tai aikuinen ihminen.

Kokoustamisen ohessa saimme toki nauttia Hotel Sveitsin tarjoamia ruokia – ai että miten maukasta olikin 😊! Hotellin ravintoloissa on panostettu lähiruokaan, ja raaka-aineet toden totta vaikuttivat laadukkailta.

Hotel Sveitsi Hyvinkää lounas Perheblogit

Hotel Sveitsi Hyvinkää lounas

Hotel Sveitsi Hyvinkää jälkiruoka

Hotel Sveitsi Hyvinkää iltapäiväkahvit

Ja nyt vielä loppuun lupaamani alekoodi jakoon teille lukijoille 😊! Saatte 30.4.2018 mennessä tehdyistä Hotel Sveitsi -huonevarauksista 25 % alennusta päivän joustavasta majoitushinnasta koodilla PERHEBLOGIT. Etu on voimassa 30.6.2018 asti huoneiden saatavuuden mukaan kun varauksen tosiaan tekee 30.4.2018 mennessä. Tässäpä siis oiva vinkki niin lapsiperheille kuin muillekin aktiivilomailusta tai ihan vain luontomaisemissa rentoutumisesta kiinnostuneille! Tämä keskellä Etelä-Suomea sijaitseva elämyskeskus on siitäkin kiva että paikalle on helppo tulla kaikista ilmansuunnista kätevästi vaikkapa ihan julkisilla kulkuvälineillä.

Alekoodin lisäksi meillä on myös käynnissä kaksi upeaa Hotel Sveitsi -arvontaa Perheblogit.fi Facebook ja Instagram -kanavilla vielä huomiseen asti – käyhän osallistumassa jos et vielä ole käynyt! Lisämateriaalia Hotel Sveitsi -viikonlopustamme puolestaan löytyy hauskan vlogin muodossa Anniina Jalkasen Yuotube-kanavalta 😊!

Erityiskiitokset vielä bloggaajatovereilleni 😊: Lapsiparkki, Ihan vaan tavismutsi, Norudemu, Kommammaa, Tossavaisen toinen sukka, Rakastu arkeen, Äiti on vähän väsynyt, Isifitness ja Anniina Jalkanen.

Yhteistyössä Perheblogit.fi ja Hotel Sveitsi.

äidin suosikit | äitiys | lastentarvikkeet | lastenvaatteet | raskaus | vauvatarvikkeet

Äitiyspakkaus 2018 – mietteitä

maaliskuu 15, 2018
Äitiyspakkaus 2018

Tänään koitti päivä jota olen jo pidemmän aikaa innokkaasti odottanut: vuoden 2018 äitiyspakkaus julkistettiin! Äitiyspakkaus juhlii tänä vuonna 80-vuotissynttäreitään, ja sain kutsun myös itse julkaisutilaisuuteen mutten valitettavasti päässyt nyt osallistumaan.

Äitiyspakkaus 2018
Äitiyspakkaus 2018, kuva Kelan sivulta.

Itse elokuista vauvaa odotellessa nyt alkaa olla aika harkita otammeko äitiysavustuksen pakkauksena vai rahana. Tänä vuonnahan äitiysavustuksen määrä nousee 30 eurolla jos laskettu aika on 1.6. tai sen jälkeen. Vielä en ole tehnyt vauvaa varten yhtäkään hankintaa, mutta kieltämättä mieli tekee jo kovasti päästä taas hypistelemään ihania pikkuvaatteita 😊.

Tilanne on se että meillä on säästettynä ihan kaikki tytön vaatteet ja muutkin tarvikkeet, mutta ainakin joissain vaatekoissa puutteitakin on. Kovin paljoa hankintoja ei kuitenkaan ole tarvetta tehdä ainakaan joka koossa sillä tytön vaatteista löytyy jonkin verran neutraalejakin yksilöitä jotka sopivat niin tytölle kuin pojallekin. Mutta itseni tuntien en kyllä pysty hillitsemään itseäni ihan kokonaan etteikö jonkin verran omaa uutta pienokaisellekin tulisi hankittua ❤️.

Esikoista odottaessa valitsimme äitiysavustuksen pakkauksena – se oli ihan itsestään selvä valinta. Vuoden 2015 äitiyspakkauksesta tulikin käyttöön monia juttuja ja kokonaisuudessaan se oli hyvä valinta. Eniten käyttämiämme tuotteita olivat peitemakuupussi, toppahaalari, tumput ja töppöset, villahaalari, kypärämyssy, hattu, pyyhe sekä petivaatteet. Tarvikkeista kynsisakset ja kuumemittari ovat edelleen käytössä ja myös lämpömittari sekä purulelu tulivat käyttöön. Pakkauksessa tullut lorukirja puolestaan on tällä hetkellä yksi tytön lempparikirjoista 😊.

Pakkauksessa olleet sisävaatteet sen sijaan jäivät aika vähälle käytölle. Jotenkin tuntui että ne olivat aina hieman väärän kokoisia eivätkä jotenkin malliltaan oikein istuneet tyttäremme päälle. Joissakin yksilöissä myös laatu oli heikko ja menivät rikki jopa ennen käyttöä ensimmäisessä pesussa.

Nämä kaikki huomioiden nyt mietinkin kovasti päädymmekö tällä kertaa äitiyspakkaukseen vai otammeko äitiysavustuksen rahana. Eniten käytössämme olleet jutut tytön äitiyspakkauksesta kun ovat edelleen hyvässä kunnossa ja täysin käyttökelpoisia, joten mietin kannattaako pakkaus siinä mielessä. Kun tänä aamuna katsoin julkistetun uuden pakkauksen sisältöä, ei se kokonaisuudessaan herättänyt suuren suurta innostusta, mutta sitten hieman tarkemmin tuotteisiin tutustuttuani täytyy myöntää että äitiyspakkaus 2018 sisältää kyllä monia herttaisia juttuja joihin ihastuin 😊. Omat lempparini uudesta vuoden 2018 pakkauksesta näyttävät seuraavalta (kaikki postauksen kuvat ovat Kelan äitiyspakkas 2018 -sivulta):

Äitiyspakkaus 2018 kietaisubody

Tosi kiva kissakuosi mielestäni 😊. Tykkään muutenkin tosi paljon eläinaiheisista kuoseista lastenvaatteissa, joten tämä pääsisi varmasti käyttöön! Bodyn koko on 50-56, ja kyseessä on kietaisumallinen body jollaiset mielestäni ovat kätevimpiä pikkuvauvalle. Bodyssä on myös käsien suojaksi käännettävät tumput.

Myös nämä pingviinihousut ovat aika herttaiset! Housujen koko on 68-74.

Äitiyspakkaus 2018

Äitiyspakkaus 2018 sisältää uudistuksena muutamat leggingsit asiakkaiden toiveesta. Itsekin olen tykännyt pukea tytölle pääsääntöisesti leggingsejä, joten mukavaa että sellaisia on nyt äitiyspakkauksessakin! Nämä neutraalit helposti yhdisteltävät harmaat leggingsit koossa 50-56 saisivat varmasti käyttöä.

Äitiyspakkaus 2018 viltti

Suloisten vaatekappaleiden lisäksi omaksi suosikikseni vuoden 2018 pakkauksesta nousivat muutamat tarvikkeet. Ihana tuo eläinkuosinen viltti 😊!

Äitiyspakkaus 2018 - ruokailuvälineet

Tosi kiva ja toki hyödyllinen uusi juttu äitiyspakkauksessa on ruokailusetti! Heh, meillä varmaan tyttö tykkäisi syödä tästä, hän kun on suuri leijonafani (tai siis einava kuten hän itse leijonaa kutsuu 😊).

Äitiyspakkaus 2018 - Oma maa mansikka -kirja

Äitiyspakkaus 2018 - lelu

Myös lelu ja kirja olisivat mieluisia juttuja. Kuinka herttainen onkaan tuo norsu-uniriepu 😊!

Näiden lempparituotteideni lisäksi äitiyspakkaus 2018 sisältää jälleen toki paljon muitakin tarpeellisia perustuotteita, ja tykästyin myös toppahaalariin, peitemakuupussiin sekä villamyssyyn. Itse jäin kaipaamaan sellaisia kokopyjamia joissa olisi myös jalkaterät. Tosin eipä sellaisia vuoden 2015 pakkauksessakaan ollut, mutta sellaiset osoittautuivat meillä käytetyimmiksi vaatteiksi pikkuvauva-aikana – myös ihan päiväaikaan. Tai ainakin miehelle tärkeintä vauvaa pukiessa oli nimenomaan se kuinka helppoa vaate on pukea, ja niinpä mies pukikin aina tytölle sellaisen pyjaman 😀. Tosi käteviä kyllä omastakin mielestäni, ja erityisesti vielä vetoketjulliset yksilöt ja sellaiset joissa on myös käsien suojaksi käännettävät tumput ihan pikkuvauva-aikaa ajatellen. Sellaisia täytyykin hankkia pientä varten ainakin ❤️! Monet tytön vanhat menivät nimittäin kovan käyttönsä vuoksi aika huonoon kuntoon.

Olisin toivonut että olisin osannut muodostaa lopullisen päätöksen pakkauksen ottamisesta jo heti pakkauksen nähtyäni, mutta vielä ei olla lopullista päätöstä tehty. Luulen kuitenkin että kaikista suloisista jutuista huolimatta taidamme tällä kertaa päätyä äitiysavustukseen rahana, kun kuitenkin pakkauksessa on niin paljon päällekkäisyyttä niiden tarvikkeiden kanssa jotka meillä on tosi hyvässä kunnossa vielä tytön jäljiltä. Mutta täytyy vielä vähän miettiä – onhan tässä toki vielä aikaa jahkailla 😊. Joka tapaukessa uusi pakkaus vaikuttaa kokonaisuudessaan oikein kivalta ja jos kyseessä olisi esikoinen päätös olisi ihan selvä – tottahan toki ottaisimme pakkauksen! Sisältäähän se paljon tarpeellisia perusjuttuja joille tulee kuitenkin runsaasti hintaa jos kaiken hankkii erikseen itse.