äitiys | elämä | kuulumiset | raskaus | taaperon touhut

Kesäkuulumisia

heinäkuu 30, 2018
Puruvesi maisema

Huhhuijaa, kesän reissailut on nyt reissailtu ja ollaan viimein kotona! Tässä nyt hieman kesäkuulumisiamme, kuvat puhukoon pääosin puolestaan!

puruvesi

rv 34+5 2

Reilu kuukausi tuli oltua reissussa, itse vain käväisin yhden kerran kotona neuvolareissulla 😊. Raskaus on edennyt tasaisen varmasti ja nyt lauantaina meidän pienestä tuli jo täysiaikainen ❤️. Ihanaa kun saatiin lomailla ja touhuilla kaikkia kesäisiä juttuja aikalailla normaalisti raskauden puolesta, vaikka tietysti minä mahoineni vähän tavallista kömpelömpi olenkin.

Elonkierto 2

Elonkierto 5

Elonkierto 3

Aivan erityisesti tytön kannalta olen iloinen että kesäreissailut onnistuivat ja hän pääsi nauttimaan kesän riemuista ja tapaamaan sukulaisia joita muuten niin harvoin tulee livenä nähtyä. Ensin olimme tytön mummun luona ja sieltä puolestaan siirryimme mummille ja ukille josta puolestaan mökille, ja samaa reittiä takaisin. Tosin sillä erotuksella että pois tullessa aikataulu oli tiivis ja automatkustusta tuli kolmena päivänä peräkkäin – huh.

melkutin 3

melkutin 1

melkutin 2

kerimäki 1

Untitled

puruvesi maisema

Itselläni yhtenä suurimpana kesähaaveena oli päästä vanhempieni kesämökille Kerimäelle jossa emme olleet käyneet kolmeen vuoteen – viimeksi silloin kun odotimme vielä tyttöä. Siihen asti olin ollut mökillä ihan jokaisena kesänäni. Olen niin iloinen että tämä haave toteutui ja tyttökin pääsi ihan ensimmäistä kertaa minulle niin kovin rakkaaseen paikkaan. Voi että, mökillä olisi kyllä viihtynyt vaikka kuinka pitkään varsinkin näin helteisenä kesänä. Siellä veden äärellä on juuri parasta ❤️. Kotona kerrostalossa on nimittäin lievästi sanottuna aika tukalaa ja sen puoleen ei kyllä millään olisi malttanut lähteä vaikka muuten kotiin onkin kiva palata. Nyt on kuitenkin vauvavalmistelujen aika ja seuraava neuvolakäyntikin on tänään!

hytermä

hytermä 2

Mutta, kuvat tosiaan kertovat parhaiten millaisissa merkeissä meidän heinäkuu on mennyt – oli ihanaa ❤️. Ja erityiskiitokset mummulle, mummille ja ukille tämän kaikein mahdollistamisesta ❤️.

28568556227_b7563748c8_z
43407052502_d62d174c58_z
29544925608_152f6a5d8e_z
42617281805_57a9d864fe_z
43517639022_612e078eb8_z
41821325760_6e0a9f18d6_z
42725214145_cd69c07405_z
29759464198_7a3078eecc_z

Eilen sainkin jo ihan hyvän startin vauvavalmisteluihin kun järjestelin tilaa vauvanvaatteille hoitopöydän laatikoihin, pesin ensimmäiset vauvanvaatteet ja järjestelin hieman paikkoja muutenkin. Ja tietysti olihan sitä muutakin hommaa kuten matkavaatteiden pesua, ja sain eilen itse asiassa yllättävän paljon aikaan kun tyttö ihan innoissaan leikki todella itsenäisestikin – taisi pienellä olla ikävä omia leluja ja leikkejä ❤️. To do -lista on vielä kuitenkin aika pitkä, joten tänään taas ei muuta kuin sen kimppuun 😊! Fakta kun tässä vaiheessa alkaa vähitellen olla se että vauva voi olla täällä ihan minä hetkenä hyvänsä ❤️.

äidin suosikit | äitiys | ihonhoito | kosmetiikka | raskaus

Raskausajan ihonhoito – ihana Little Butterfly London

heinäkuu 27, 2018
Little Butterfly London tuotteita esittelyssä

Raskauksien ja pitkään jatkuneen imetyksen myötä olen huomannut ihoni muuttuneen entistäkin kuivemmaksi. Vai liekö sitten ihan vaan iän myötä – vaikea tietysti sanoa kun ei vertailukohtaa ole. Joka tapauksessa olen joutunut viime vuosina kiinnittämään entistäkin enemmän huomiota ihon kosteutukseen ja nimenomaan pyrkinyt löytämään omalla ihollani parhaiten toimivia tuotteita.

Little Butterfly London 4

Little Butterfly London on ollut suurimpia ihastuksiani mitä tulee ihonhoitotuotteisiin, ja heiltä löytyykin lasten ihonhoitotuotteiden ohella erityisesti äideille suunnattuja tuotteita joista osa on kehitetty nimenomaan raskausaikaa silmällä pitäen. Olen kyllä iloinen että tulin alun perin tutustuneeksi sarjaan sen myötä kun sain näitä Jolielta blogin kautta testiin 😊! Jos kiinnostaa lukea Little Butterfly Londonista enemmänkin, niin aiemmin olen kirjoitellut tuotteista täällä, täällä ja täällä 😊.

Little Butterfly London

Little Butterfly London 3

Raskausaikaa ajatellen Cocoon of Bliss Stretch Mark Butter* -raskausajan hoitovoide ja Fresh Meadows Cooling Leg Gel -viilentävä jalkageeli ovat ihania! Vaikkei minulla ainakaan vielä toistaiseksi turvotusta ole juuri esiintynytkään, niin jalkoja kuitenkin kuumottaa erityisesti iltaisin joten tätä jalkageeliä on ollut ihana käyttää! Ja sopii toki muutenkin loistavasti esimerkiksi kesähelteille vaikkei raskaana olisikaan 😊. Tuo Cocoon of Bliss raskausajan hoitovoide on ihan loistava täyteläinen vartalovoi – ja tuoksultaan herkullisen hedelmäinen – joka on erityisesti tarkoitettu raskausarpien ehkäisyyn. Tästä voiteesta kirjoittelinkin jo aiemmin.

Little Butterfly London 6

Niin ikään nämäkin yllä olevat ihanuudet ovat olleet täällä blogissa esillä jo aiemmin, mutta ajattelin vielä ottaa nämä tässäkin postauksessa esille jos siellä on muitakin raskausaikana ihon kuivuudesta kärsiviä 😊. Kyseessä ovat siis Secrets at Starlight Illuminating Night Cream* -yövoide jota itse käytän päivisinkin sekä Soft as Moonlight Nappy Change Cream* joka nimestään huolimatta soveltuu mainiosti vauvojen ja lasten lisäksi myös aikuisille erityisesti kuivien tai ärtyneiden ihoalueiden hoitoon. Kuten olen aiemmin maininnutkin, Little Butterfly Londonin tuotteet ovat saaneet paljon kehuja juurikin ihoherkkyyksistä, kuivuudesta, atopiasta ja ekseemasta kärsiviltä, ja kyllä nämä omastakin kokemuksesta todella tehokkaita ovat ja vielä lisäksi aivan ihania käytössä muutenkin niin koostumustensa kuin herkullisten tuoksujensakin puolesta 😊!

Little Butterfly London 2

Dewdrops at Dawn 
Body Lotion* ja Scent of Seas Toning Body Serum* -vartalotuotteet ovat ihastuttavaa hemmottelua vartalolle. Dewdrops at Dawn -vartalovoide on itse asiassa vauvoille ja lapsille ensisijaisesti tarkoitettu mutta sopii mitä parhaiten toki myös aikuisille! Vartalovoide on koostumukseltaan kevyempi tuohon äideille tarkoitettuun raskausajan hoitovoiteeseen nähden joka puolestaan on ennemmin sellainen täyteläinen vartalovoi. Itse olenkin käyttänyt molempia nyt raskausaikana – vartalovoita masuun, rintoihin sekä kuivimpiin kohtiin ja muualle sitten vartalovoidetta. Myös tuo kiinteyttävä vartaloseerumi on mitä ihanin! Nimensä mukaisesti tuotteessa on raikas tuoksu ja tämä on itse asiassa tarkoitettu yhdistettäväksi raskausaikana ja sen jälkeen Cocoon of Bliss -raskausarpivoiteen kanssa parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi niin että ihon elastisuus säilyisi ja venynyt iho palautuisi. Nyt kesäaikaan helteisillä keleillä olen muuten välillä käyttänyt seerumia ihan sellaisenaan jos on hiostavuuden vuoksi vaikuttanut siltä ettei ole tarvetta levittää tuhdimpia voiteta – eli toimii siis erittäin nopeasti imeytyvänä kevyenä kosteusvoiteena!

Little Butterfly London 5

Myös vauvaa ajatellen on Soft as Moonlight -voiteen ohella odottamassa pari tuotetta, nimittäin Bubbles in the Breeze Top to Toe Wash -monikäyttöinen puhdistusgeeli sekä Fall into Dreams Mother & Baby Massage Oil -hierontaöljy. Jälkimmäistä olen käyttänyt itsekin jo nyt raskausaikana tarvittaessa tuomaan extrakosteutusta iholle. Puhdistusgeeliä on myös tytär käyttänyt ja tämä on kyllä mainio tuote kun soveltuu niin hiusten kuin vartalonkin pesuun eikä tunnu lainkaan kuivattavalta.

*-merkityt tuotteet saatu Joliesta.

äidin suosikit | ihonhoito | kosmetiikka | meikit

ACO – kesän lempparituotteita

heinäkuu 23, 2018
ACO Rescue Mist ja Stay Soft Lips

Jo aiemmin kesällä kirjoittelin ACO:n aurinkotuotteista ja nyt ajattelin vielä mainita muutamasta muustakin ACO:lta testiin saamastani tuotteesta joista on kesän aikana muodostunut lemppareitani!

ACO Rescue Mist ja Stay Soft Lips

Ensinnäkin ACO Rescue Mist -kasvosuihke on ihana! Tämä on monikäyttöinen tuote jota voi käyttää kasvoveden tapaan mutta toimii pikakosteuttajana myös vaikkapa meikin päällä. Kuivaihoisena kaikki lisäkosteutus on todellakin tarpeen ja tykkäänkin suihkia tätä kasvoille muutaman kerran päivän mittaan. Rakastan myös tämän kevyttä raikasta tuoksua 😊!

ACO Stay Soft Lips

Eräs jo pidempiaikainen suosikkini ACO:lta on Stay Soft Lips -ravitseva ja korjaava huulivoide joka on ihan täydellinen tuote huulille! Tämä jättää sellaisen hieman huulikiiltomaisen vaaleanpunertavan hohteen eli juuri ihana tuote vaikkapa kesälomalla kun ei välttämättä niin tule panostettua meikkaamiseen mutta haluaa kuitenkin hieman ehostautua 😊. Ihan tämän kesän lemppari ollut itselläni! Tosi tehokas myös ja huulet tuntuvat kosteutetuilta pitkän aikaa, ja lisäksi mieto vaniljan tuoksu on herkullinen.

ACO BB ja CC

Näiden lisäksi tämän kesän lemppareitani ovat olleet ACO 6 in 1 CC Cream sävyssä Light sekä Soft Beige BB Cream. CC-voide on kevyellä suojakertoimella (SPF 15) varustettu värillinen päivävoide jonka sisältämät mineraalipigmentit tasoittavat ihon sävyä omaan makuuni juuri sopivasti. Muutenkin tykkään meikissä luonnollisesta lopputuloksesta, eli itse käytän tätä ihan meikkivoiteena. Voide on itsessään oikein kosteuttavan ja miellyttävän tuntuinen – onhan se nimenomaan päivävoide eikä pelkästään kevyt meikkivoide. Jos olen auringossa niin laitan vielä erikseen tämän alle korkeamman suojakertoimen aurinkovoidetta.

Niin ikään BB-voide tasoittaa ihon sävyä, mutta kevyemmin kuin CC-voide, ja toimii myös samalla hoitotuotteena. Tämä tuo kasvoille mattaisemman lopputuloksen kuin CC-voide, eli voi olla siinä mielessä mielekkäämpi valinta hiostavan kosteilla ilmoilla tai erityisesti rasvoittuvalle tai sekaiholle. ACO:n BB-voide ei sisällä lainkaan suojakerrointa, joten alle on hyvä laittaa aurinkosuoja erikseen. Oma ykkösvalintani näistä on ehdottomasti CC-voide, mutta myös mattaisempaa BB-voidetta on tullut käytettyä erityisesti nyt kosteilla säillä.

ACO Sun Lotion ja After Sun

Loppuun vielä pari aurinkotuotetta ACO:lta. ACO:lta löytyy todella kattavasti erilaisia aurinkotuotteita niin aikuisille kuin lapsillekin. Kuten sanottu, osa olikin jo esillä aiemmassa postauksessani, mutta vielä niiden lisäksi pari muutakin on päässyt aktiivikäyttöön tämän kesän aikana ja niinpä halusin mainita niistä vielä ihan erikseen. Ensinnäkin korkean ja kattavan SPF50+ suojakertoimen sisältävä todella tehokkaasti kosteuttava Sun Lotion sekä ihana After Sun Milk -rauhoittava ja rusketusta ylläpitävä vartalovoide. Tuo aurinkovoide on ihan uskomattoman miellyttävä käytössä kun se tuntuu levitettäessä enemmän kosteusvoiteelta kuin aurinkovoiteelta, antaen kuitenkin tosi hyvän suojan. After Sunissa on ihana viilentävä vaikutus joka erityisesti hellepäivien jälkeen on tuntunut mukavalta. Heh, niin ja tässä raskausaikana vaikkei hellettä olisi ollutkaan niin erityisesti jalkoja kuumottaa aina iltaa kohti joten tätä on ollut ilo käyttää muutenkin 😊! Itse en juurikaan rusketu joten rusketuksen keston ylläpidosta en osaa omasta kokemuksesta sanoa mitään, mutta tykkään joka tapauksessa käyttää kesäaikaan After Sun -voidetta juurikin sen rauhoittavan vaikutuksen vuoksi. Lisäksi tämä kosteuttaa ja pehmentää kuivaa ihoa tehokkaasti.