Marialla

Hyvän mielen perheblogi
äidin suosikit | äitiys | kuulumiset | lastenkirjat | lastentarvikkeet | raskaus | vauvatarvikkeet

Herttainen Pienen oma kirja -vauvakirja ja ARVONTA

elokuu 1, 2018
Pienen oma kirja -vauvakirja ja arvonta

37 raskausviikkoa täyttyi viime lauantaina ja sen myötä vauvasta tuli täysiaikainen! En kertakaikkiaan voi uskoa kuinka nopeasti aika on kulunut – juurihan vasta toinen lapsi oli vain varovainen haave.

Pienen oma kirja 1

Kuten viime postauksessa kirjoittelin, olemme keskittyneet kesänviettoon ja nyt vasta palasimme kotiin ja vihdoin vauvavalmistelujen pariin. Tässä kesän aikana posti (heh, onneksi on paketinohjaus olemassa) on tuonut monenlaisia ihania pienempiä ja isompia vauvajuttuja joita nyt sitten pääsee järjestelemään ja laittelemaan paikoilleen – olen niin innoissani 😊!

Eräs ihana postissa saapunut juttu on tämä mielestäni mahdottoman herttainen kuvittaja ja suunnittelija Outi Virtasen tekemä, Kirjapajan tänä vuonna julkaisema uutukainen Pienen oma kirja – Muistoja ensi vuosistani -vauvakirja. Nähdessäni kuvan Instagramissa tästä uutuusvauvakirjasta ihastuin heti hempeään luontoaiheiseen kuvitukseen ja sävymaailmaan – tämä olisi aivan ihana meidän pienokaisen vauvakirjakokoelmaan. Saimme Kirjapajalta tämän ihanuuden ja lisäksi yhteistyössä päätimme järjestää myös arvonnan tästä kyseisestä kirjasta 😊! Tarkemmat tiedot arvonnasta löytyvät postauksen lopusta.

pienen oma kirja 2

Mökillä ehdin jo aloittaa kirjan täyttämisen odotusajan osalta. Olipa mukavaa istuskella rannalla ja palata raskauden kulkuun. Siinä kirjoitellessani tunsin ihan konkreettisesti kuinka onnellista tämä raskausaika onkaan ollut. Nautin ensimmäisestäkin raskaudesta, mutta silloin minun oli vaikea rentoutua kunnolla ja stressasin ja murehdin paljon, turhaankin. Nyt on ollut paljon rennompaa ja olen aivan äärimmäisen kiitollinen kuinka hyvin kaikki on tähän asti sujunut ja kuinka hyvä vointini on ollut – se kun ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys ❤️. Suurin ongelma on ollut omat rytmihäiriöni jotka ovat taas tämän raskauden aikana pahentuneet, mutta niin kävi ensimmäiselläkin kerralla ja tilanne tasaantui kyllä ennalleen ajastaan synnytyksen jälkeen. Nyt olen onnekseni pystynyt olemaan liikaa murehtimatta niistäkään, vaikka kieltämättä tämän kesän helteet ovat vielä rasittaneet lisäksi niin että sydän on ajoittain tuntunut olevan aika kovilla. Mutta siis, raskausajan tekstistä tuli varsin onnentäyteinen ❤️.

Pienen oma kirja -vauvakirjasta löytyy tosi kivoja sivuja täytettäväksi, ja ajattelinkin tässä näyttää muutaman lempparisivuni 😊:

pienen oma kirja 3

pienen oma kirja 4

pienen oma kirja 5

pienen oma kirja 6

pienen oma kirja 7

pienen oma kirja 8

Ai että, en malta odottaa että pääsen jo toistamiseen seuraamaan oman lapsen kehitystä ja sen myötä kirjoittelemaan muistoja talteen! Nimensä mukaisesti Pienen oma kirja ei ole siis pelkästään vauva-ajan kirja vaan mukaan mahtuu muistoja koko lapsuuden ajalta aina kouluunmenoon saakka. Tilaa on kuville ja teksteille, ja mukana on monipuolisesti niin vapaasti täytetettäviä sivuja kuin valmiita täytettäviä kohtiakin. Herttainen kuvitus ja juurikin kirjan monipuolisuus ja koko lapsuusaikaa käsittelevä kokonaisuus valloittavat minut täysin 😊!

pienen oma kirja vauvakirja

Kuten sanottu, halusimme Kirjapajan kanssa järjestää myös arvonnan jossa palkintona on yksi Pienen oma kirja jollekin teistä – joko omaa pienokaista varten tai miksei myös ihastuttavana vauvalahjana annettavaksi 😊! Arvontaan on mahdollista osallistua täällä blogissa kommentoimalla tähän postaukseen viimeistään maanantaina 6.8.2018. Arvonta on käynnissä myös Instagramin puolella, joten kannattaa käydä osallistumassa myös siellä – siellä mukaan voi päästä useammallakin arvalla 😊. Ilmoitan voittajalle henkilökohtaisesti arvonnan päätyttyä.

Edit. Arvonta on päättynyt, lämmin kiitos kaikille osallistujille 😊! Arvonnan voittaja löytyi blogikommenteista nimellä Sarbba. Onnittelut vielä voittajalle sekä kaikkea hyvää ja onnea uusista pienokaisista jokaiselle kommentoineelle ❤️!

  1. Vauva syntyy minä hetkenä hyvänsä, eikä meillä ole vieläkään vauvakirjaa. Olisi aivan ihana <3

  2. Antaisin lahjaksi ystävälle, jolle tulidda kaksoset. Omalla vauvalla on jo vauvakirja, jota täytellään🙂

  3. Voi miten ihana kirja! Rakastan piipertää kaikkea tuollaista ja rakentaa muistoja lapselle. Itseä harmitti aikoinaan kovasti, että minulle ei vauvakirjaa oltu tehty toisin kuin isoveljelle, ja aion kyllä itse rakentaa jokaiselle lapselleni oman muistokirjan <3 kirja menisi omalle esikoispojalleni.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *