Marialla

Hyvän mielen perheblogi
äidin suosikit | äitiys | elämä | kuulumiset | raskaus

Raskauden puoliväli ja muita ilonaiheita

huhtikuu 2, 2018
raskauden puoliväli

Siis ihan uskomatonta että 20 raskausviikkoa tuli jo täyteen! Tämä toinen raskaus on kyllä tuntunut kuluvan paljon nopeammin kuin ensimmäinen jossa aika tuntui lähinnä matelevan.

uusi laukku Coach 1

rv 20+0

Ehkä tähän vaikuttaa se että touhua on ollut koko ajan niin paljon ettei ole ollut aikaa odotella ajan etenemistä 😊. Vointi on tällä hetkellä oikein hyvin, joskin vähän kömpelöitynyt masun nopean kasvun myötä. Ja joinain päivinä tunnen itseni selkeästi normaalia väsyneemmäksi, mutta yleensä olen kuitenkin suht virkeä jos vaan saa nukkua kunnon yöunet. Tässä postauksessa ajattelin nyt listailla muutamia viimeaikaisia juttuja jotka ovat aivan erityisesti ilahduttaneet ja innostaneet 😊.

– Masuvauvan koko ajan lisääntyvä myllerrys tuo mahdottomasti iloa päiviin ja konkreettisesti esille sen että meitä on neljä, vaikkei tätä neljättä pientä perheenjäsentämme vielä kovinkaan hyvin tunneta että kuka siellä oikein myllertää ❤️. Ihanaa että raskaus on edennyt hyvin ja vointi on tällä hetkellä kokonaisuudessaan oikein hyvä. Nyt sitten jo malttamattomina odotellaan rakenneultraa jossa päästään taas kurkkaamaan pienokaista ❤️!

2,5-vuotiskuva

2,5-vuotiskuva 2

– Meidän pieni tyttömme täytti jo 2,5 vuotta ❤️. Vastahan hän syntyi, ja nyt on jo niin touhukas ja tomera taapero omine hauskoine juttuineen ❤️. Voi miten paljon iloa ja naurua hän tuokaan jutuillaan ja touhuillaan jokaiseen päivään 😊. Omaa tahtoa häneltä on löytynyt aina runsaasti, mutta viime aikoina on ollut havaittavissa myös pienimuotoista uhmakkuutta joka sekin tuo aika hauskoja tilanteita päivään kun tyttöä itseäänkin naurattaa kun kieltäytyy tekemästä pyytämiämme juttuja. Välillä menee hommat melkoiseksi pelleilyksi, mutta eipä se niin vakavaa 😊. Mutta kieltämättä ei varmaan siinä tapauksessa olisi niin hauskaa jos olisi tiukka aikataulu ja esimerkiksi päivähoitoon pitäisi mennä…

pääsiäisulkoilua

– Valoisuus! Kylläpä nyt onkin taas mukavaa kun voi illemmallakin ulkoilla ja on vielä valoisaa. Myös valokuvailu onnistuu paremmin ja siihenkin on ollut taas intoa eri tavalla kuin ihan pimeimpinä aikoina. Itse olen sellainen että mielestäni kaikissa vuodenajoissa on kivoja puolia ja nimenomaan niiden mukanaan tuoma vaihtelu virkistää. Kevät on tosin monesti vähän kurjaa aikaa siitepölyallergian ja katupölyn vuoksi, mutta ai että miten ihania keväitä muutamana viime vuonna onkaan ollut kun olen pystynyt nauttimaan keväänkin parhaista puolista kun koivun siitepölyä on ollut sen verran vähän. Nyt tänä vuonna mahdollisesti siitepölyä on tulossa taas enemmän, mutta katsotaan mitä tuleman pitää. Ja nyt kun vuodenajoista puhutaan, niin voi miten hyvä talvi täällä etelässäkin on tänä vuonna ollut – enpä muista milloin täällä viimeksi olisi ollut näin lumista ja kunnon talvista! Syksyn pimeydestä ja tunnelmallisuudestakin nautin aina kun sen vuoro on: silloin on ihanaa kaivaa lämpöisiä neuleita, pipoja ja huiveja esille ja viettää teehetkiä kotona iltaisin… Mutta nyt on taas kesän vuoro ja voi miten innoissani sitä odotankin 😊!

mämmi

– Pääsiäisloma. Onpa ollut mukavaa viettää muutamia lomapäiviä ihan vain kotona puuhastellen ja ulkoillen. Mämmiä on tullut syötyä masu täyteen 😊! Kävimme myös muun muassa moikkailemassa eläimiä Fallkullan kotieläintilalla. Tyttö innostui hepan ruokinnasta ihan toden teolla eikä heinän kannosta meinannut tulla loppua 😊.

lampaat Fallkulla

lammasvauvat Fallkulla

possu Fallkulla

kili Fallkulla

vuohi Fallkulla

– Ensimmäiset pienet hankinnat vauvaa varten. Tosiaan muutamana pieni juttu on tullut jo hommattua vauvalle kun en enää malttanut odottaa kyseiset söpöydet nähtyäni 😊. Näistä ensimmäisistä hankinnoista tulossa vielä oma postauksensa!

parsalounaspng

– Kasvikset ja marjat. Nyt kun alun raskauspahoinvointi on hellittänyt niin myös keitetyt kasvikset ovat tuoreiden lisäksi alkaneet taas maistua. Tuoreita tykkään edelleen syödä pääasiassa ihan sellaisenaan, mutta välillä on kivaa vaihtelua laittaa lisäksi esim. parsaa. Ja sitten marjat! Olen jäänyt koukkuun mansikoihin ja pensasmustikoihin 😊! Vähän liian kalliita ovat kyllä, mutta joku himo niihin on nyt muodostunut. Tuntuvat maistuvan myös tytölle erityisen hyvin 😀.

Tällaisia ilahduttavia juttuja tällä kertaa! Mukavaa toista pääsiäispäivää kaikille 😊!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *