Marialla

Hyvän mielen perheblogi
äitiys | elämä | kuulumiset | raskaus

Raskausviikko 30

kesäkuu 9, 2018
Raskausviikko 30 kuulumiset

Tänään täyttyy 30 raskausviikkoa – aika huimaa!

rannalla rv 28+6 3

Tämä toinen raskaus on nimittäin tosiaan tuntunut kuluvan paljon nopeammin kuin ensimmäinen. Johtuu varmaankin siitä että touhua on riittänyt taaperon kanssa niin että aika tuntuu kuluvan noin yleisestikin ottaen nopeammin kuin ennen 😊. Samalla tavalla ei siis ole ollut aikaa keskittyä pelkästään raskauteen, ja toki osaltaan varmaan vaikuttaa sekin kun raskaus on sujunut oikein hyvin ilman sen kummempia ongelmia, mistä olen todella kiitollinen. Tai no, tarkemmin asiaa miettiessäni onhan niitä pieniä oireitakin alkanut ilmaantua, joten voisinkin hieman listailla missä tällä hetkellä mennään kun 30 viikkoa on täynnä! Kuvituksena reilun viikon takaisia otoksia vuosipäiväretkeltämme 😊.

Laajasalo piknik 1

rannalla rv 28+6 2

– Masu alkaa olla jo aika ison tuntuinen. Yhdestä takistani päätellen masu taitaa olla jo nyt lähes saman kokoinen kuin tyttöä odottaessa ihan loppuvaiheessa 😀.

– Närästystä on alkanut ilmaantua nyt ihan kuluneen viikon aikana. Ei onneksi vielä tässä vaiheessa mitenkään pahana tai säännöllisesti, ja esimerkiksi kävelylenkit ja liikkuminen yleisestikin tuntuvat auttavan siihen aika hyvin. Pitää vain pitää mielessä ettei syö liikaa kerralla. Omalla kohdallani pahimpia närästyksen aiheuttajia tuntuisivat olevan ainakin kaalit ja suklaa, ja tosiaan se jos syö liikaa kerralla.

– Liitoskivut. Vauva on hikan sijainnista päätellen majaillut nyt viime aikoina pää alaspäin, ja se pieni iso pää tuntuu aiheuttavan hieman ikävää paineen tunnetta alavatsalle ja liitoskipuja erityisesti lonkkiin ja nivusiin. Tykkäisin kävellä pitkiä kävelylenkkejä, mutta monesti pidemmän kävelyn jälkeen menen aika vaivaiseksi. Olen kuitenkin kävellyt siitä huolimatta sillä kyllä olo palautuu yleensä suht nopeasti kunhan jonkin aikaa vaappuu pingviininä pitkän kävelyn jälkeen 😀. En tiedä voisiko tähän auttaa jokin tietynlainen venyttely tmv., pitää perehtyä asiaan. Mutta luulen että kyse on nyt nimenomaan vauvan asennon muutoksesta ja siihen liittyvästä kehon sopeutumisesta. Jännä nähdä kääntyileekö vauva vielä kuinka paljon vai onko peräti asettautunut jo pysyvästi pää alaspäin 😊.

– Jalkakrampit. Kuten aiemmin mainitsinkin, sain yhtenä yönä pahan jalkakrampin jollaisista kärsin myös tytön odotusaikana. Nyt aloin heti tämän jälkeen syömään magnesiumtabletteja, ja toistaiseksi ei ainakaan ole tullut uusia kramppeja. Monesti yöllä herään siihen että on alkamassa krampata, mutta se menee ohi ennen kuin ehtii edes kunnolla alkaa. Eli sen suhteen vaikuttaa hyvältä ja aion jatkaa magnesiumin syömistä.

– Vauvan potkut ja myllerrykset saavat aina niin hyvälle mielelle ❤️. Tiettyihin aikoihin alkaa aina sama meno ja se pistää väkisinkin hymyilyttämään. Tuntuu että tämä vauva olisi ehkä hieman säännöllisempi rytmeiltään, kun tytön kohdalla tuntui että hän oli lähes aina täydessä vauhdissa mahassa ja sitten taas joskus harvoin saattoi olla melkein kokonaisia päiviä kun vaikutti että hän vain nukkuu.

– Harjoitussupistuksia ei ole vielä ollut, tai sitten en ole niitä vain huomannut, mikä olisi hyvinkin mahdollista. En nimittäin tytön odotusaikanakaan huomannut yhden yhtäkään supistusta ennen kuin todelliset synnytyssupistukset alkoivat. Supistuksia kyllä oli, sillä lasketun ajan tienoilla makailin yhden kerran käyrillä ja siihen tuli selviä supistuksia. Kätilö kysyikin tunnenko ne, mutta minä en kertakaikkiaan tuntenut noita harjoitussupistuksia yhtään vaikka kuinka yritin 😀.

– Hiljattain havahduin siihen kuinka vauva tulee täysiaikaiseksi jo ensi kuun lopulla, ja voi toki syntyä jo paljon aiemminkin. Tytär tosin syntyi raskausviikolla 41+1, mutta saa nähdä miten nyt käy 😊! Valmistelut ovat vielä hyvin kesken, mutta kyllähän sitä nyt varmasti tulee pärjäämään ihan hyvin vaikka kaikki ei olisikaan ”valmista”. Tytön kohdalla kaikki oli valmiina jo oikein hyvissä ajoin, mutta nyt aiotaan kyllä viettää kesälomaakin ja aion ainakin yrittää ottaa rennommin – tavallisesti kun olen aikamoinen pingottaja mitä tällaisiin juttuihin tulee 😀… Kun kyllähän se esimerkiksi niin on ettei ole mikään katastrofi jos esimerkiksi turvakaukaloa tai ammetta ei ole haettu varastosta jo etukäteen valmiiksi nököttämään johonkin olohuoneen nurkkaan, vaan mies voi aivan hyvin käväistä hakemassa vaikka sen turvakaukalon varastosta siinäkin vaiheessa kun ollaan kotiutumassa sairaalasta 😊. Eikä haittaa jos ihan kaikkia mahdollisia vaatteita ja tarvikkeita ei ole vielä pesty ja aseteltu valmiiksi, vaikkakin itseni tuntien luulen että tämän homman ainakin tulen kyllä tekemään hyvissä ajoin, puhumattakaan sairaalakassin pakkauksesta 😊.

Laajasalo piknik 2

rannalla rv 28+6

Maanantaina onkin muuten jälleen neuvolan vuoro! Viimeisimmän sokerirasituksen tulokset ovatkin jo tiedossani, ja voinnistani päätellen luulen ettei lisäraudallekaan ole vielä tarvetta, mutta saapi nähdä! Itse tosiaan olen molempien raskauksien aikana joutunut käymään kahdesti sokerirasituksessa riskitekijöiden takia, mutta joka kerralla tulokset ovat olleet onneksi oikein hyvät.

Mitäs teille muille odottajille kuuluu 😊?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *