Marialla

Hyvän mielen perheblogi
äitiys | lastenvaatteet

Uutta kesään

toukokuu 9, 2018
kesävaatteita tytölle

Vähitellen on tullut tehtyä joitakin hankintoja vauvaa varten, pääasiassa vaatteita. Siinä samalla nettishoppaillessa on osunut silmään myös mitä suloisimpia juttuja tytölle, joten muutama uusi vaate muun muassa kesää ajatellen on tarttunut mukaan tytöllekin. Nyt täällä on ollut jo ihanan kesäistä muutaman päivän ajan, mutta itselläni iski viikonlopun aikaan aika pahana taas tuo siitepölyallergia ja se on harmillisesti rajoittanut nyt kauniista keleistä nauttimista. No, toivottavasti kesän aikana saadaan vielä nauttia monista kauniista päivistä!

Ostamani kukkamekko olikin jo esillä, ja sitten tällainen setti tuli kotiutettua JoJo Maman BeBesiltä samalla kun tein vauvalle muutaman ostoksen:

JoJo Maman Bebe kesävaatteet

Täytyy sanoa että kyseisestä kaupasta löytyy kyllä toinen toistaan herttaisempia lastenvaatteita – pakkohan nämä oli hankkia ankkoja rakastavalle tytölle 😊! Tytön yksi lempparilaulu on Pieni ankanpoikanen jota hän lauleskelee usein ja leikkii samalla ankalla, sammakolla, käärmeellä ja vesikirpulla, joista jälkimmäisen virkaa toimittaa pieni Schleich-skorpioni 😊.

Aiempaa kokemusta tuolta tilaamisesta minulla ei vielä ollutkaan eikä näin ollen vaatteistakaan, mutta söpöjä ovat ainakin ja toimituskin oli varsin nopea. Tähänastisista vaatehankinnoista vauvalle on muuten tekeillä ihan oman postauksensa. Heh, samalla on tullut hankittua myös tytölle vähän jotain muutakin lähinnä syksyä ja talvea ajatellen niin että voi sitten pukea sisaruksia välillä pikkuisen samistellen 😊.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *