Marialla

Hyvän mielen perheblogi
äitiys | elämä | raskaus

Yli kaksi vuotta jatkunut imetys

maaliskuu 31, 2018
äiti ja tytär

Tytärtä odottaessa en suunnitellut enkä pohtinut kauheasti etukäteen tulevaa – en synnytystä enkä esimerkiksi imetystä. Fakta kun on se että tulevasta ei etukäteen voinutkaan tietää yhtään kun ei aikaisempaa kokemusta ollut, joten koin ainoaksi järkeväksi vaihtoehdoksi antaa asioiden mennä ihan omalla painollaan tilanteen mukaan.

2,5 v 6

Toki toivoin että esimerkiksi imetys onnistuisi, mutten ottanut siitä etukäteen paineita kun aivan hyvinhän voi käydä niin ettei homma syystä tai toisesta onnistu. Ilokseni kävi kuitenkin niin että tytöllä oli ihan heti synnytyksen jälkeen rinnalle päästyä oikein napakka imuote ja sen myötä imetys lähti sujumaan mukavasti ❤️. Toki aluksi haasteitakin oli, sillä maidon nousussa kesti parisen päivää ja myöhemmin kotiin päästyäni muistan kärsineeni aika kovistakin kivuista imettäessä kun rinnat eivät olleet sellaiseen käsittelyyn tottuneet. Mutta vähitellen tilanne alkoi helpottaa ja imetys muuttui aina vain helpommaksi – missään vaiheessa ei käynyt mielessä luovuttaa.

2,5 v 2

Ja niinpä se imetys jatkui ja jatkui – siitä tuli yksi elämäni hienoimmista kokemuksista, ylipäätään tämän ihanan rakkaan lapsen saannin ohella ❤️. Imetys oli ainutlaatuisen tärkeä ja kallisarvoinen läheinen hetki lapsen kanssa. Muistan kun joskus puolen vuoden jälkeen neuvolakäynnillä alettiin sanoa että viimeistään yhdeksän kuukauden iässä yöimetykset pitäisi jättää pois, mutta meilläpä mentiin lapsentahtisesti ja yöimetyksetkin jatkuivat. Jännä muuten yleisesti ottaen se kuinka synnytyslaitoksella ja ensimmäisillä neuvolakäynneillä painotetaan erityisesti vauvantahtisuutta, mutta jo hyvin pian aletaankin puhua kuinka lapsen pitäisi sitä ja tätä siihen ja siihen mennessä… Itse en ole ottanut neuvolan ohjeistuksia turhan vakavasti, vaan olemme menneet lapsen tarpeiden mukaan. Vauvat ja lapset kun ovat jokainen yksilöitä, mitä itse olen oman lapseni kohdalla halunnut kunnioittaa ❤️.

2,5 v 1

Toki aina ei tietenkään ole mahdollista mennä lapsentahtisesti esimerkiksi imetyksen osalta syystä tai toisesta – tilannehan voi vaikkapa olla se että yöimetykset rasittavat vanhempia liikaa. Omalla kohdallani tilanne oli kuitenkin se että nappasin vain tytön viereeni ja molemmat jatkoimme unia useimmiten oleellisesti saman tien. En oikeastaan missään vaiheessa kokenut imetystä rasitteeksi, ennemminkin päinvastoin. Pikkuvauva-aikana oli kätevää kun ruoka oli aina kätevästi ja helposti saatavilla, ei tarvinnut puljata tuttipullojen ym. siihen liittyvän kanssa.

2,5 v 3

Kahden ikävuoden lähestyessä aloin miettiä että kuinka pitkään imetys mahtaakaan jatkua kun tytön osalta ei ollut merkkejä lopetushaluista 😊. Tyttö pyyteli innoissaan maitoa ja hihkui aina tyytyväisenä kun menimme imetykselle ❤️. Imetykset olivat mukavia hengähdyshetkiä myös itselle – imetin nimittäin lähes aina sängyllä niin siinä sai samalla itse loikoilla 😊. Luotin kuitenkin koko ajan siihen että jossain vaiheessa tyttö kyllä omasta aloitteestaan alkaa vierotauttua, enkä missään vaiheessa edes yrittänyt lopettaa omasta aloitteestani. Ja niinhän siinä sitten kävi ihan yllättäen että tytön ollessa hieman päälle kaksi alkoi tyttö pyydellä maitoa yhä harvemmin ja harvemmin, kunnes pian ei enää ollenkaan. Se oli itselleni tosi haikea paikka, mutta näin se vain meni ja oli aika lopettaa. Pienestä vauvastani oli tullut jo iso tyttö ❤️. Heh, olin jo kuullut monen sanovan että hän ei lopeta ollenkaan, mutta tässäkin asiassa luotin tyttäreeni ja siihen että imetyskin loppuu omalla painollaan silloin kun sen aika on.

2,5 v 5

Tätä yliherkkää äitiä lohdutti se että imetyksen lopetusta seurasi niinkin onnellinen asia kuin se että tulin raskaaksi heti seuraavassa kierrossa ❤️. Imetyksen vielä ollessa käynnissä en tullut raskaaksi muutaman kuukauden yrityksen aikana – liekö sitten sattumaa vai oliko tosiaan imetyksen lopetuksella niin suuri vaikutus. Tilannehan kuitenkin oli jo pidemmän aikaa ollut se että imetykset olivat aika lyhyitä eikä niitä montaa vuorokauteen mahtunut, joten maidontuotanto oli kuitenkin aika heikkoa.

Suht pitkä imetys toi mukanaan myös hieman ongelmia itselleni vaikka kaikin puolin ihana kokemus olikin. Ihoni nimittäin kuivui ja muuttui paikoitellen atooppiseksi, ja lisäksi hiuksia lähti / katkeili viimeisen reilun vuoden ajan todella paljon. Synnytykseen tämä tuskin liittyi sillä runsas hiustenlähtö alkoi tosiaan vasta noin vuoden jälkeen synnytyksestä. Tietysti näistäkään ei voi olla varma että johtuivatko todella imetyksen mukanaan tuomista hormonimuutoksista, mutta itse epäilen vahvasti. Nyt tilanne imetyksen loputtua on alkanut jälleen normalisoitua hiusten lähdön osalta, mutta nyt olen raskaana ja sekin toki omine hormonimuutoksineen tuo varmasti vaikutuksensa.

2,5 v 4

Nähtäväksi jää mitä toisen lapsen kohdalla käy imetyksen suhteen. Toivon toki jälleen että imetys lähtee onnistumaan ja pystyn toimimaan lapsen tarpeiden mukaan. Ja olisihan se ihanaa taas saada imettää, mahdollisesti pitkäänkin ❤️. Mutta kuten sanottu, vauvat ovat erilaisia joten paineita en asiasta halua ottaa vaan mennään jälleen ihan tilanteen mukaan 😊.

Postauksen kuvat ovat eiliseltä kun rakas täytti 2,5 vuotta – jo kuitenkin aika iso tyttö vaikka aina kuitenkin äidin pieni, niin mahdottoman rakas ❤️.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *