Marialla

Hyvän mielen perheblogi
asusteet | elämä | kuulumiset | lastenvaatteet

Hellevaatteita ja viikonvaihteen kuulumisia

kesäkuu 4, 2018
hellevaatteita tytölle

Mikä ihana kesäinen viikonvaihde meillä olikaan! Vuosipäivän kunniaksi päätimme kuin päätimmekin lähteä retkeilemään Laajasaloon niin että tyttökin pääsi ensimmäistä kertaa mukaan. Kävelimme rauhassa, tyttö poimi kukkia (ja kaikkea muutakin mahdollista, heh), söimme eväitä ja istuskelimme rantakallioilla kauniissa maisemissa, keräsimme kiviä ja näkinkenkiä rannalta – ah, kesässä ihanaa ovat juuri tällaiset retket! Viikonvaihteeseen mahtui lisäksi muutakin ulkoilua ja kesäsäästä nauttimista perheen kesken, ja teimme lisäksi toisenkin retken, nimittäin Korkeasaareen.

Ai että, kesä on vasta ihan alussa, joten toivottavasti tällaisia kivoja retkipäiviä mahtuu vielä tähän kesään monen monta! Heh, täytyykin tässä alkukesästä kiirehtiä kun ei tiedä miten sitä sitten raskauden loppuvaiheessa jaksaa kävellä ja olla seisovin jaloin useita tunteja. Toistaiseksi nimittäin vielä aika hyvin vaikka kyllä kieltämättä perjantaina illasta pitkän kävelyn jälkeen tuntui vähän epämiellyttävää paineen tunnetta alavatsalla, lonkissa ja nivusissa, mutta aamuun mennessä ei enää tuntunut mitään ja eilinen Korkeasaaripäivä puolestaan meni kokonaan ongelmitta vaikka kävelyä kertyikin sekä matkoilla että itse paikan päällä suht reilusti. Vauva muuten on hengaillut nyt jo useamman päivän ajan pää alaspäin kun hikka tuntuu tosi alhaalla ihan keskellä vatsaa ❤️. Varmaan se pää siellä siis aiheuttaa liitoksiin hieman painetta kun tuntuisi olevan sen verran alhaalla 😊. Perjantain päätteeksi tuntuikin siltä että olisi tehnyt mieli seisoa käsillään jonkin aikaa jos se olisi helpottanut 😀.

Lupasin muun muassa Insta Storiesin puolella kirjoitella hieman kesävaatehankinnoista tytölle kun siihen tuntui olevan kiinnostusta. Tajusin nimittäin etten ollut hankkinut tytölle juurikaan mitään lyhythihaisia vaatteita, ja tämä toukokuussa kesäisen lämpimiin lukemiin kohonnut lämpötila pääsi hieman yllättämään, puhumattakaan meidän kerrostaloasunnon sisälämpötilasta 😀… Niinpä siis päädyin tilaamaan tytölle hieman hellevaatteita ja muita kesäisiä vaatteita. Hellevaatteille kun on käyttöä meillä kotona ainakin ihan koko kesän ajan, sillä lämpötila tulee täällä sisällä laskemaan pysyvästi alle hellelukemien luultavasti vasta syksyn tullen vaikka ulkona viileämpiä säitä välillä olisikin. Mutta nyt pidemmittä puheitta muun muassa tällaisia juttuja tytölle päädyin hankkimaan!

hellevaatteet 3

hellevaatteet 1_

Tein tilaukset Lindexille, Kappahlille ja Nextille. Tämän lisäksi hankin ihan superkauniita juttuja myös eräältä ihanalta kotimaiselta käsityömerkiltä joista olen aivan innoissani, mutta tästä tulossa vielä ihan oma postauksensa kunhan vaatteet kotiutuvat 😊!

shortsipyjamat

Nämä suiloiset shortsipyjamat ovat Nextiltä. Tytöllä on ollut Nextin pyjamia käytössä ihan vauvasta saakka ja ne ovat osoittautuneet niin mallinsa puolesta kuin muutenkin tosi hyviksi. Nextiltä löytyy ihania herttaisia kukkakuoseja tytöille – tykkään tosi paljon! Kuinka suloiselta yöuniaan tuhisteleva pieni näissä näyttääkään ❤️.

hellevaatteet 2

Nämä Lindexin eläinkuosiset shortsit osoittautuivat niin kivan mallisiksi ja varmasti vilpoisiksi ja mukaviksi päällä että päädyin tilaamaan vielä samaiset toisessakin värissä. Näyttävät vähän hameelta päällä kun näissä on tuollainen kiva leveä lahje. Sen lisäksi myös tuon Nextin lilan pitsiyksityiskohdin varustetun t-paidan päädyin tilaamaan myös kauniissa sinisessä sävyssä.

hellevaatteet 4

Sitten vielä vähän mansikkajuttuja mansikoita rakastavalle neidille 😊. Hankin muuten kaikki jo koossa 104 vaikka tyttö vielä 2-vuotias onkin. Osa ovatkin hieman reiluja niin että voisin kuvitella niiden menevän vielä ensi kesänäkin, joten käyttöä tulee toivottavasti enemmänkin. Koossa 98 en nimittäin enää viitsinyt hankkia kun tyttö on sen verran pitkä ja monet koon 98 vaatteet ovatkin jo käyneet pieniksi. Myös muutama uusi rento kesäinen mekkokin tuli hankittua mutta ne eivät vielä ole saapuneet.

Itse olen muuten sellainen että teen pääsääntöisesti kaikki ostokseni netistä. En vaan jotenkin jaksa pyöriä kaupoissa, ja siellä kierrellessä tuntuu etten edes löydä mitään kun valikoimaa on niin valtavasti. Ellei sitten etukäteen suoraan tiedä mitä on menossa ostamaan. Tätä ongelmaa ei nettikaupoissa ole kun sieltä voi kätevästi rajailla mitä on hakemassa, ja jotenkin omasta mielestäni muutenkin niin paljon miellyttävämpää ja ihan rentouttavaakin puuhaa selailla nettikauppoja 😊. Mitenkäs te, tykkäättekö käydä ostoksilla kaupoissa vai oletteko enemmän nettishoppailijoita mitä esimerkiksi lastenvaatteisiin tulee 😊?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *