äitiys | elämä | raskaus

Yli kaksi vuotta jatkunut imetys

maaliskuu 31, 2018
äiti ja tytär

Tytärtä odottaessa en suunnitellut enkä pohtinut kauheasti etukäteen tulevaa – en synnytystä enkä esimerkiksi imetystä. Fakta kun on se että tulevasta ei etukäteen voinutkaan tietää yhtään kun ei aikaisempaa kokemusta ollut, joten koin ainoaksi järkeväksi vaihtoehdoksi antaa asioiden mennä ihan omalla painollaan tilanteen mukaan.

2,5 v 6

Toki toivoin että esimerkiksi imetys onnistuisi, mutten ottanut siitä etukäteen paineita kun aivan hyvinhän voi käydä niin ettei homma syystä tai toisesta onnistu. Ilokseni kävi kuitenkin niin että tytöllä oli ihan heti synnytyksen jälkeen rinnalle päästyä oikein napakka imuote ja sen myötä imetys lähti sujumaan mukavasti ❤️. Toki aluksi haasteitakin oli, sillä maidon nousussa kesti parisen päivää ja myöhemmin kotiin päästyäni muistan kärsineeni aika kovistakin kivuista imettäessä kun rinnat eivät olleet sellaiseen käsittelyyn tottuneet. Mutta vähitellen tilanne alkoi helpottaa ja imetys muuttui aina vain helpommaksi – missään vaiheessa ei käynyt mielessä luovuttaa.

2,5 v 2

Ja niinpä se imetys jatkui ja jatkui – siitä tuli yksi elämäni hienoimmista kokemuksista, ylipäätään tämän ihanan rakkaan lapsen saannin ohella ❤️. Imetys oli ainutlaatuisen tärkeä ja kallisarvoinen läheinen hetki lapsen kanssa. Muistan kun joskus puolen vuoden jälkeen neuvolakäynnillä alettiin sanoa että viimeistään yhdeksän kuukauden iässä yöimetykset pitäisi jättää pois, mutta meilläpä mentiin lapsentahtisesti ja yöimetyksetkin jatkuivat. Jännä muuten yleisesti ottaen se kuinka synnytyslaitoksella ja ensimmäisillä neuvolakäynneillä painotetaan erityisesti vauvantahtisuutta, mutta jo hyvin pian aletaankin puhua kuinka lapsen pitäisi sitä ja tätä siihen ja siihen mennessä… Itse en ole ottanut neuvolan ohjeistuksia turhan vakavasti, vaan olemme menneet lapsen tarpeiden mukaan. Vauvat ja lapset kun ovat jokainen yksilöitä, mitä itse olen oman lapseni kohdalla halunnut kunnioittaa ❤️.

2,5 v 1

Toki aina ei tietenkään ole mahdollista mennä lapsentahtisesti esimerkiksi imetyksen osalta syystä tai toisesta – tilannehan voi vaikkapa olla se että yöimetykset rasittavat vanhempia liikaa. Omalla kohdallani tilanne oli kuitenkin se että nappasin vain tytön viereeni ja molemmat jatkoimme unia useimmiten oleellisesti saman tien. En oikeastaan missään vaiheessa kokenut imetystä rasitteeksi, ennemminkin päinvastoin. Pikkuvauva-aikana oli kätevää kun ruoka oli aina kätevästi ja helposti saatavilla, ei tarvinnut puljata tuttipullojen ym. siihen liittyvän kanssa.

2,5 v 3

Kahden ikävuoden lähestyessä aloin miettiä että kuinka pitkään imetys mahtaakaan jatkua kun tytön osalta ei ollut merkkejä lopetushaluista 😊. Tyttö pyyteli innoissaan maitoa ja hihkui aina tyytyväisenä kun menimme imetykselle ❤️. Imetykset olivat mukavia hengähdyshetkiä myös itselle – imetin nimittäin lähes aina sängyllä niin siinä sai samalla itse loikoilla 😊. Luotin kuitenkin koko ajan siihen että jossain vaiheessa tyttö kyllä omasta aloitteestaan alkaa vierotauttua, enkä missään vaiheessa edes yrittänyt lopettaa omasta aloitteestani. Ja niinhän siinä sitten kävi ihan yllättäen että tytön ollessa hieman päälle kaksi alkoi tyttö pyydellä maitoa yhä harvemmin ja harvemmin, kunnes pian ei enää ollenkaan. Se oli itselleni tosi haikea paikka, mutta näin se vain meni ja oli aika lopettaa. Pienestä vauvastani oli tullut jo iso tyttö ❤️. Heh, olin jo kuullut monen sanovan että hän ei lopeta ollenkaan, mutta tässäkin asiassa luotin tyttäreeni ja siihen että imetyskin loppuu omalla painollaan silloin kun sen aika on.

2,5 v 5

Tätä yliherkkää äitiä lohdutti se että imetyksen lopetusta seurasi niinkin onnellinen asia kuin se että tulin raskaaksi heti seuraavassa kierrossa ❤️. Imetyksen vielä ollessa käynnissä en tullut raskaaksi muutaman kuukauden yrityksen aikana – liekö sitten sattumaa vai oliko tosiaan imetyksen lopetuksella niin suuri vaikutus. Tilannehan kuitenkin oli jo pidemmän aikaa ollut se että imetykset olivat aika lyhyitä eikä niitä montaa vuorokauteen mahtunut, joten maidontuotanto oli kuitenkin aika heikkoa.

Suht pitkä imetys toi mukanaan myös hieman ongelmia itselleni vaikka kaikin puolin ihana kokemus olikin. Ihoni nimittäin kuivui ja muuttui paikoitellen atooppiseksi, ja lisäksi hiuksia lähti / katkeili viimeisen reilun vuoden ajan todella paljon. Synnytykseen tämä tuskin liittyi sillä runsas hiustenlähtö alkoi tosiaan vasta noin vuoden jälkeen synnytyksestä. Tietysti näistäkään ei voi olla varma että johtuivatko todella imetyksen mukanaan tuomista hormonimuutoksista, mutta itse epäilen vahvasti. Nyt tilanne imetyksen loputtua on alkanut jälleen normalisoitua hiusten lähdön osalta, mutta nyt olen raskaana ja sekin toki omine hormonimuutoksineen tuo varmasti vaikutuksensa.

2,5 v 4

Nähtäväksi jää mitä toisen lapsen kohdalla käy imetyksen suhteen. Toivon toki jälleen että imetys lähtee onnistumaan ja pystyn toimimaan lapsen tarpeiden mukaan. Ja olisihan se ihanaa taas saada imettää, mahdollisesti pitkäänkin ❤️. Mutta kuten sanottu, vauvat ovat erilaisia joten paineita en asiasta halua ottaa vaan mennään jälleen ihan tilanteen mukaan 😊.

Postauksen kuvat ovat eiliseltä kun rakas täytti 2,5 vuotta – jo kuitenkin aika iso tyttö vaikka aina kuitenkin äidin pieni, niin mahdottoman rakas ❤️.

äitiys | elämä | kuulumiset | raskaus | taaperon touhut

Neuvolakuulumiset ja muita viikonvaihteen kuulumisia

maaliskuu 20, 2018
raskauskuulumiset

Loppuviikosta oli neuvola-ajan vuoro, ja tällä kertaa kyseessä olikin lääkärineuvola. Aina niitä neuvolakäyntejä odottaa niin innolla!

rv 18+0

Tällä kertaa yllätyksenä pääsin myös kurkkaamaan pikkuista – niin ihana yllätys ❤️. Vielä tyttären odotusaikana neuvolassamme ei nimittäin ollut ultralaitetta, mutta nyt sinne oli tullut! Laite on vain sitä varten jos vaikkapa loppuraskaudessa täytyy tarkistaa vauvan asentoa tai esimerkiksi epäillään jotain ongelmia, mutta nähdessään että olin ilmeisen kiinnostunut laitteesta lääkäri sanoikin että meillä on tässä sen verran runsaasti aikaa että voidaan ihan hyvin kurkata mitä vauva puuhailee 😊. Ja siellähän hän köllötteli mukavan näköisessä asennossa ja oikoi varpaitaan kohti kohdun seinämää ❤️. Pikkuiset varpaat näkyivät niin selvästi, vaikka laite huomattavasti epätarkempi onkin kuin esim. Naistenklinikalla. Vielä on sitten kolmisen viikkoa aikaa kun päästään kurkkaamaan vauvaa seuraavan kerran rakenneultran merkeissä ❤️. Tästä ultrasta ei vielä sukupuolta kyennyt erottamaan, mutta saapi nähdä onnistuuko sitten rakenneultrassa ❤️.

Lauantaina tulikin sitten 18 raskausviikkoa täyteen. Miltei kahden viikon ajan olen tuntenut nyt pieniä liikkeitä aina silloin tällöin, en mitenkään säännöllisesti – niin hentoja ne kuitenkin vielä ovat ❤️. Lisäksi tuntuu että masu on alkanut kasvaa selkeästi nopeammin nyt parin viime viikon aikana, ja sen kyllä huomaa kun vaatteet alkavat käydä ikävän tiukoiksi. Viime raskaudessa en itse asiassa ostanut yhtäkään äitiysvaatetta enkä mitään muutakaan vaatetta, mutta nyt en kyllä ihan taida pärjätä entisillä vaatteilla kun jo tässä vaiheessa alkaa tehdä tiukkaa. Ekassa raskaudessa vatsa alkoi nimittäin tulla ylipäätään näkyviin vasta reilusti puolivälin jälkeen, ja silloin olikin jo kesä ja oli helppo pukeutua vaan mekkoihin, pitkiin toppeihin ja leggingseihin.

Tällä hetkellä vointini on oikein hyvä, joskin vähän kömpelö lisääntyneestä painosta johtuen – tuntuu että painoa olisi tullut monen monta kiloa vaikka todellisuudessa kiloja on tullut vähän päälle kaksi tähän mennessä. Liitoskipuja ei ole ollut nyt juuri ollenkaan viimeisen viikon aikana, mutta toiss aviikolla tuntui välillä aika pahojakin vihlaisuja. Ehkä siellä oli joku kasvuspurtti meneillään. Yksi uusi vaiva on suun kuivuminen öisin, ja miltei joka yö onkin pakko käydä välillä juomassa vettä vaikka päivän aikana ja iltaisin erityisesti tulee juotua paljon vettä.

Muuten raskaus alkaa tuntua yhä todellisemmalta päivä päivältä, nyt varsinkin kun liikkeitäkin alkaa tuntua enemmän ja enemmän ❤️. Se on kyllä niin ihana tunne kun pieni antaa jotain merkkejä itsestään. Heh, ainakin vielä tässä vaiheessa kun liikkeet tuntuvat niin hennoilta. Tytär oli hyvin vilkas tapaus masussa (sama meno on jatkunut myös masun tällä puolella), ja ihan loppuraskaudessa se ei kyllä kieltämättä enää tuntunut niin kovin mukavalta kun hän väkisin oikoi itseään suoraksi ja tuntui että olisi ihan kaikin voimin puskenut itseään ulos… Silloin tuli nimittäin järkyttävät viiltävät kivut lonkkiin niin että tuntui kuin jalat lähtisivät ihan tosissaan pois paikoiltaan – saa nähdä mitä tällä kertaa tuleman pitää 😀…

Viikonloppu sujui kokonaisuudessaan rennoissa merkeissä. Viikolla kun on menoa joka päivä niin viikonloppuisin itse kaipaan ihan kotosalla oloa jos vain mahdollista, ja nyt viime aikoina on ollutkin sen verran paljon tekemistä että rauhallisempi viikonloppu tuli tähän väliin tarpeeseen. Rennoissa kotivaatteissa ja ilman meikkiä, kuten kuvasta näkyy 😊. Sunnuntaina leikkipuistoiltiin ja tein pienen kotitreenin. Nyt on muuten iskenyt kova järjestelyvimma ja tekisi mieli käydä läpi kaappeja ja kaivaa jo esiin tytön vanhoja vaatteita ja alkaa lajitella niitä vauvaa varten 😊. Vähän turhan aikaista vielä kuitenkin, täytyy yrittää nyt malttaa mielensä ja suuremmat järjestelyt saavat odottaa kyllä kesään asti kun on enemmän aikaa – nyt yhtään ylimääräistä kun ei edes ole. Mutta parin kaapin alaosan sain kuitenkin käytyä läpi viikonlopun aikaan, ja vielä pitäisi viedä ainakin kenkälaatikoita ja jotain tytön isompia pieneksi käyneitä vaatteita varastoon.

Ai niin, ja tulipahan tuossa viikonvaihteen aikaan myös kokeiltua Instagram Storiesia ihan ensimmäistä kertaa 😊! Varmaan jatkossakin sinne tulee aina silloin tällöin jotain pientä laitettua 😊.

kirjan lukua

Kirjoja ollaan taas lueskeltu tytön kanssa ahkerasti, ja esimerkiksi kuvassa näkyvää Taavi Tiikeri -kirjaa luetaan nyt noin 20 kertaa päivässä yhdessä, ja sen lisäksi hän lukee kirjaa vielä itsekseenkin useita kertoja 😀❤️.

äitiys | elämä | kuulumiset | raskaus

Vauvauutisia ❤️

maaliskuu 2, 2018
Meille tulee vauva

Niin, ajattelin nyt paljastaa superonnellisen salaisuuden: meille tulee vauva ❤️. Tyttäremme saa pienen siskon tai veljen elokuussa. Niin suloista kun tyttö toistelee jo usein äitin masussa vauva mahaani katsoessaan ❤️.

vauva

Tähän asti kaikki on sujunut hyvin – olen niin valtavan kiitollinen ❤️. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin jatkossakin.

Tänne blogiin tulen kirjoittelemaan raskauteen liittyviä juttuja ja toki sitten aikanaan vauvajuttujakin! Seuraavaksi ajattelin kirjoitella ihan omaa postaustaan alkuraskauden kuulumisista. Kaikki raskausaiheiset postaukset tulevat löytymään tuolta oikeasta sivupalkista uudesta kategoriasta raskaus 😊.

En malta odottaa että saamme tämän pienen rakkaan ihmeen syliimme halittavaksi ja pusuteltavaksi, mutta samalla haluan myös nauttia tästä ainutlaatuisesta ja ihmeellisestä raskausajasta ❤️. Suuria muutoksia siis luvassa tänä vuonna – niin jännää ja ihanaa!