kivaa lapsille | lastentarvikkeet | lelut | raskaus | vauvatarvikkeet

MyLo – suloisia puruleluja vauvalle ja ARVONTA

elokuu 6, 2018
MyLo purulelut ja arvonta

Vauvajutuilla jatketaan!

Mylo purulelut 3

Hih, vaikka vauva ei ole vielä syntynytkään niin olen jo silmäillyt hieman myös leluja pienokaista varten 😊! En vain ole malttanut mieltäni, vaikka todellisuudessahan vauva ei varsinaisesti ala leluja käyttää kovinkaan pian. Muuten meillä vauvaleluja onkin esikoisen jäljiltä tallessa, mutta puruleluja toki täytyy hankkia uusia.

Mylo purulelut 2

Törmäsin jälleen, missäpäs muuallakaan kuin Instagramissa, mitä herttaisimpiin silikonisiin vauvaleluihin. MyLo on kotimainen yritys joka valmistaa CE-merkittyjä turvallisia puruleluja ja tuttiketjuja vauvalle Bpa-vapaasta elintarvikesilikonista. MyLon verkkokaupasta voi tilata myös esimerkiksi personoituja tuttiketjuja joihin voi itse valita helmien värit ja halutessaan ketjuun saa myös vauvan nimen. Itse sain blogin kautta valita pari lelua meidän tulevalle pienokaiselle, ja päädyin näihin kuvissa näkyviin söpöläisiin.

Heh, nämä nähtyään tyttö olisi oitis halunnut ottaa ne mukaan leikkeihinsä, mutta yritin selittää että ne ovat pikkuvauvojen leluja ja tulevat masuvauvalle. Ovathan nämä aika vastustamattoman näköisiä kieltämättä 😊. En malta odottaa mikä suloinen näky pienokaisemme tulee olemaan näiden kanssa touhutessaan 😊! Varmastikin kätevä muuten tuo klipsu jolla lelun saa kiinni – ei tarvitse itse olla jatkuvasti antamassa pudonnutta lelua vauvalle takaisin!

Mylo purulelut 1

Yhteistyössä MyLon kanssa päätimme järjestää myös arvonnan jossa voittaja saa valita itselleen yhden mieluisan tuotteen MyLon verkkokaupasta MyLon omasta tuotevalikoimasta 😊! Omaan tuotevalikoimaan kuuluu purulelujen lisäksi pururenkaat, tuttiketjut sekä imetyskorut.

Arvonta on käynnissä niin täällä blogissa kuin Instagramissa. Osallistua voit jättämällä kommentin tähän postaukseen viimeistään sunnuntaina 12.8.2018. Instagramista löytyy osallistumisohjeet erikseen. Otan voittajaan yhteyttä henkilökohtaisesti arvonnan päätyttyä.

kivaa lapsille | lastenkirjat | taaperon touhut | tytön suosikit

Pieniä koulutielle

elokuu 3, 2018
Miina ja Manu aapiset

Nyt on taas se kutkuttavan jännittävä aika vuodesta kun moni pieni aloittaa koulutiensä, esikoulun tai koulun!

Miina ja Manu aapiset

Vaikkei meillä koulun aloitus vielä muutamaan vuoteen olekaan ajankohtainen asia, niin 2-vuotiaamme on jo pitkän aikaa ollut tosi kiinnostunut kirjaimista ja numeroista. Hän muun muassa laskee ihan kaikkea, kuten leluja ja esimerkiksi rappusia niitä kulkiessaan 😊. Heh, tainnut periä tämän ominaisuuden isältään joka ei pysty olemaan laskematta vaikkapa marjoja niitä poimiessaan 😀. Tyttö tykkää myös kirjoitella muovisista lelukirjaimista sanoja ja kertoo sitten mitä siinä hänen mielestään lukee 😊. Ainakin kymmeneen laskeminen onnistuu ihan oikein, ja joitain sanojakin hän oikeastikin tunnistaa jos näkee ne kirjoitettuna. Usein hän myös kyselee ”mitä siinä lukee?”

Miina ja Manu koulunaloitus 2

Satukustannukselta saimme pari koulujen aloitukseenkin sopivaa Miina ja Manu -kirjaa:
Miina ja Manu esikoulussa sekä Miinan ja Manun juhla-aapinen, joista jälkimmäinen on kovakantinen uudistettu kokoelmateos ensimmäisistä Miina ja Manu -aapisklassikoista. Miina ja Manu esikoulussa on kiva tarina leikin avulla oppimisesta. Tyttö kuuntelee tarinan tosi mielellään ja tätä luetaan nykyään meillä lähes päivittäin. Molemmat kirjat ovat kyllä olleet mainioita tälle neidille vaikkei vielä aikoihin ole koulua aloittamassakaan, Miina ja Manu -kirjat kun muutenkin kuuluvat hänen lemppareihinsa 😊!

Miina ja Manu juhla-aapinen 2

Miina ja Manu juhla-aapinen 1

Miina ja Manu juhla-aapinen 3

Miina ja Manu -verkkokaupasta löytyy nämä koulutienkin aloitukseen sopivat kirjat, sekä paljon muutakin lukemista ja puuhaa eri ikäisille. Aiemmin kirjoittelin jo ihan pienillekin soveltuvista Miina ja Manu satu- ja puuhakirjoista 😊.

Miina ja Manu koulunaloitus

Me toivottelemme nyt oikein hyvää koulujen alkua kaikille pienille koululaisille ❤️!

Postauksen kirjat saatu Satukustannukselta

kivaa lapsille | kuulumiset | lastenkirjat | taaperon touhut | tytön suosikit

2-vuotiaan kanssa

kesäkuu 20, 2018
Tunteiden kirjasto -värityskirja

Mitä meillä touhutaankaan tällä hetkellä päivisin? Siis sellaisina tavallisina päivinä tyypillisesti kun ei ole mitään erityistä ohjelmaa.

Tunteiden kirjasto 2

Kuten jo aiemmin kirjoittelin, tytär on tällä hetkellä aika herttaisessa iässä kun hänen kanssaan kommunikointi on edennyt ihan uudelle tasolle ja asioista alkaa vähitellen pystyä jo keskustelemaankin aiempaa vuorovaikutteisemmin, ja tämä vain koko ajan kehittyy. Lisäksi kysely on astunut kuvioihin ja kaikki mahdollinen pitäisi nimetä. Heh, tässä päivittäin itsekin joutuu huomaamaan kuinka ei monesti tiedä että mikäs tämä ja tämä juttu nyt oikein täsmällisesti ottaen onkaan – sen verran kummallisia kysytyt jutut välillä ovat 😀. Ja jos ei vanhemmilta tule heti selvää vastausta että mikä kysytty asia on niin tyttö kyllä keksii oitis oman – ja vieläpä varsin osuvan kuuloisen nimen 😊.

Meidän 2-vuotias on tosi kova leikkimään eikä tosiaankaan kovin helposti kyllästy leikkeihinsä. Eikä leikkejä malttaisi keskeyttää ei sitten millään jos pitäisi esimerkiksi tulla syömään… Jonkin verran leikkii itsekseenkin mutta aika paljon kaipaa myös meitä mukaan – vaikka usein meidän rooli on nimenomaan se että tyttö tunkee meidän käsiin jotkin leluhahmot ja kertoo itse vuorosanat mitä näiden otusten tulee jutella 😊. Ei nimittäin useinkaan kelpaa meidän keksimät jutut vaan tytölle on varsin tarkkaa mitä hahmot juttelevat 😀. Tällaiset sosiaaliset seurusteluleikit ovat olleet suosiossa jo tosi pitkään, mutta ovat luonnollisesti monipuolistuneet kehityksen myötä. Ihan alussa kun tilanne oli se että hahmojen piti toistella ”päivää, mitä kuuluu?” ”hyvää kuuluu” -kysymysvastausparia ihan loputtomiin ja tuntui ettei tyttö kyllästynyt siihen ollenkaan 😀.

Tunteiden kirjasto 4

Ulkoilusta tyttö pitää myös paljon, mutta ollaan huomattu selkeästi että kun esimerkiksi nyt kesän aikana ollaan tehty useita pidempiä päiväretkiä jolloin tyttö ei ole päässyt niinkään leikkimään omia leikkejään niin vaikuttaa että kaipuu leikkejä kohtaan on suuri. Tuntuu että hän myös rasittuu jos joka päivä ollaan menossa, eli hän selkeästi kaipaa myös säännöllisiä kotipäiviä jolloin saa keskittyä ihan vaan leikkeihin. Usein retkipäivien jälkeen tytöllä vaikuttaakin olevan oikein kiire leikkiensä kanssa 😊.

Leikkien ohella tyttö tykkää edelleen kovasti laulella ja myös kuunnella musiikkia. Päivittäin hän laulelee monet laulut, ja aika usein lauletaan myös yhdessä laulukirjasta eri lauluja. Myös kirjoista tyttö pitää paljon ja yhteiset lukuhetket ovat päivittäisiä. Monta kirjaa pieni on oppinut ulkoa ja lukee niitä monesti myös itsekseen.

Tunteiden kirjasto 3

Tunteiden kirjasto 1

Duploilla rakentaminen on alkanut kiinnostaa nyt ihan kesän aikana – aiemmin hän ei nimittäin oikein sietänyt että paloja laitetaan toisiinsa kiinni vaan kaikki piti aina purkaa 😊. Nyt hän viimein sitten innostui itsekin rakentelemaan 😊. Palapelejä tyttö teki kevään aikana tosi ahkerasti joka päivä, mutta siinä innostus on hieman laantunut viime aikoina. Tarrapuuhakirjoista hän pitää paljon, mutta sen sijaan piirtämisestä ja värittelystä hän ei toistaiseksi ole ollut mitenkään ihan erityisen innostunut – vaikkakin tähän postaukseen tuli nyt kuvitukseksi juurikin väritysjuttuja. Hiljattain saimme nimittäin blogin kautta upean kotimaisen eläinaiheisen värityskirjan nimeltä Tunteiden kirjasto, johon postauksen kuvitus liittyy. Kuten kirjan nimestäkin voi päätellä, kyseessä ei ole pelkästään ihan tavallinen värityskirja vaan kirja on tarkoitettu tunnetaitojen harjoitteluun. Tästä tyttö kiinnostui kovasti, sillä tunteet ja tunnetiloihin liittyvät ilmeet ovat häntä muutenkin jo pitkän aikaa kiehtoneet suuresti. Ja tähän yhdistettynä vieläpä eläinkuvat niin arvasin jo etukäteen että tämä varmasti kiehtoo eläimistä kovasti pitävää 2-vuotiastamme vaikkei värittely toistaiseksi niin kovasti innostakaan 😊.

Tunteiden kirjasto 9

Tunteiden kirjasto 6

Tunteiden kirjasto 5

Tunteiden kirjasto -värityskirjaa voidaan käyttää tunnetaitojen harjoitteluun eri ikäisten parissa, ihan kodeista ja varhaiskasvatuksesta kouluihin ja erityisoppijoiden pariin. Jo 2-vuotiaskin alkaa ymmärtää hämmästyttävän paljon, ja kuten sanottu, ainakin meille tämä kirja oli oikein osuva kun tyttöä tunnetilat ovat kiehtoneet kovasti jo pidemmän aikaa. Esimerkiksi nähdessään ihmisten kuvia vaikkapa lehdissä hän monesti heti arvioi onko henkilö iloinen, surullinen tai kenties peloissaan. Korkeasaaressa käydessämme hän puolestaan katsoi eläinten esittelykylttejä (kun niitä eläimiä ei oikeasti lopulta monessakaan paikassa näkynyt…) ja arveli ilmeestä tunnetilaa. Ja välillä hän pyytää myös meitä esittämään esimerkiksi vihaista tai hämmästynyttä 😊.

Tunteiden kirjasto 8

Tunteiden kirjasto 7

Niinpä Tunteiden kirjasto -kirjan saatuaan tyttö heti kiinnostui eläinten ilmeistä värittämisen jäädessä hieman toissijaiseksi 😊. Kaikki eläimet piti tietysti heti käydä läpi ja lähes kaikki hän tunnistikin, ja sitten ollaan juteltu eläinten tunnetiloista ja tyttö on ihan itse keksinyt joitain tarinoita mitä kuvissa tapahtuu. Kirjan kuvissa on tulkinnanvaraa, ja mielikuvituksen mukaan voikin keksiä vaikka mitä tarinoita kuviin liittyen, eli tämä kirja voi toimia vaikkapa satukirjana 😊! Kiva idea kyllä mielestäni, ja jahka tyttö vielä innostuu värittämisestäkin enemmän niin puuhaa tämän parissa tulee riittämään senkin puoleen.

Tunteiden kirjasto 10

Jos joku teistä kiinnostui myös tästä monipuolisesta, monikäyttöisestä ja opettavaisesta kotimaisesta Tunteiden kirjasto -kirjasta, niin minulla on tarjota teille 30.6.2018 asti voimassa oleva 10 % alennuskoodi tästä kirjasta: koodi on maria2018 ja kirjan voi ostaa kustantajan -verkkokaupasta täältä. Sivuilta löytyy myös lisää tietoa kirjasta, mutta sanottakoon vielä että kirjan taidokkaan eläinkuvituksen takana on suomalainen graafinen suunnittelija ja kuvittaja Linnea Bellamine ja kirja on painettu laadukkaalle paperille niin että väritykseen soveltuu monet välineet. Tunteet ovat varsin abstrakteja ja niiden käsittely voi olla hankalaa, mutta juurikin kuvien avulla tunnetaitoja voi konkreettisemmin oppia sanoittamaan ja ymmärtämään. Ihan konkreettisesti olemme tämän havainneet itsekin tytön kiinnostuneisuutta seuraamalla, sillä nimenomaan erilaisista kuvista hän on oppinut tunteita paljon ihan omasta aloitteestaan, ja tämän myötä tunnistamaan ja kertomaan myös omista tunteistaan vähitellen. Ja tämä jos mikä on myös vanhempien kannalta merkittävä – ja elämää helpottava – kehitysaskel 😊❤️. Niin pieni, mutta kuitenkin jo monessa mielessä iso ja jo paljon asioita ymmärtävä lapsi ❤️.

Tällaisista jutuista siis meidän 2-vuotiaamme, syksyllä 3 täyttävä tyttösemme on tällä hetkellä kiinnostunut 😊. Olisi mukava kuulla kommenttien puolella mistä teidän 2-vuotiaat ovat innostuneita jos siellä sattuu olemaan samanikäisiä 😊!