äidin suosikit | elämä | kuulumiset | yleinen

Perheblogien joulukalenteri luukku 7 – Meidän jouluja & iDeal of Sweden arvonta

joulukuu 7, 2017

Näin Perheblogien joulukalenterin 8. luukun kunniaksi ajattelin kirjoitella erään lukijoiltani saadun toivepostauksen, eli kertoa hieman meidän perheen joulunvietosta ja perinteistä. Tämä aihe sopikin hienosti nimenomaan joulukalenteriimme: tämä on nimittäin ensimmäinen joulu kun kirjoitan blogia ja olen osana Perheblogeja, joten pieni jouluinen esittely on ihan paikallaan 😊. Ja kun kerran joulusta puhutaan, niin mukana on myös upea joululahja-arvonta – ohjeistus arvonnasta on postauksen lopussa 😊!

Voisi sanoa että olemme mieheni kanssa viettäneet varsin erilaisia jouluja viimeisten vajaan kymmenen vuoden aikana: Kolme niistä olemme viettäneet Uudessa-Seelannissa, ja sitten ihan viime vuodet taas Suomessa perinteisemmissä merkeissä. Ja viimeiset kaksi joulua taas ovat olleet aivan ainutlaatuisia siinä mielessä että silloin meitä onkin ollut kahden sijaan kolme ❤️.

New Zealand Christmas 2009

Aloitetaanpa niistä Uuden-Seelannin jouluista. Siellähän joulun aikaan vietetään keskikesää ja näin ollen esimerkiksi mansikka-aika oli parhaimmillaan. Joulupöytään yritin valmistaa (huom. yritin – en ole ollenkaan hyvä ruoanlaitossa…) samoja jouluherkkuja kuin äitinikin aina valmistaa, eli muun muassa karjalanpaistia ja lanttu- ja porkkanalaatikkoa. Heh, riisipuuron valmistus eräänä jouluna ei mennyt ihan putkeen kun unohdin kokonaan veden hörykattilan alaosasta ja tilanne pääsi eskaloitumaan niin pahaksi että koko kattilan pohja irtosi… Kattila oli vieläpä miehelleni tärkeä mummoltaan lahjaksi saatu kattila. Sanomattakin kai selvää että mies hoitaa meillä pääasiassa ruokahommat 😀!

Spencer Park Christmas 2010

Jälkiruokana Uuden-Seelannin joulupöydässä meillä oli aina paljon tuoreita herkullisia mansikoita ja kirsikoita, niiden minun ei-niin-onnistuneiden joulupöperöiden päälle 😊. Ja olipa mies erääksi jouluksi salakuljettanut Suomesta lempisuklaatani ja salmiakkia minua varten jouluksi. Heh, tai siis salakuljettanut minulta salassa kun kesällä olimme Suomessa käymässä. Muuten jouluihimme kuului paljon ulkoilua retkeilyn merkeissä ja osallistuimme myös yliopiston järjestämille perinteisille joulupiknikeille. Näiltä jouluretkiltämme ovat juurikin nämä tähän laittamani kuvat 😊.

Canterbury Christmas picnic 2010

Pientä joulun kotoisuutta toi siskoni Suomesta lähettämä Fazerin joulukalenteri, ja sen lisäksi jouluna oli Skype -yhteys koti-Suomeen missä seurattiin muun muassa joulupukin vierailua kummityttöni luona 😊. Kaiken kaikkiaan otimme joulut hyvin rennosti siellä yhdessä mukavia juttuja tehden, sillä joulun aikaan meillä oli lomaa. Yhtenä vuonna käväisimme myös Australiassa joulukuussa tutustumassa Brisbanen joulutunnelmaan työreissun yhteydessä.

Banks Peninsula Christmas 2010

Kesäsää oli mitä mahtavin upeassa Uudessa-Seelannissa, mutta kyllä aika mahtavalta tuntui myös ensimmäinen joulu Suomessa Uudesta-Seelannista palattuamme! Silloin näytti nimittäin tällaiselta:

Luminen joulu 2012 5

Luminen joulu 2012 4

Niin perinteinen ihana valkoinen joulu kuin vaan toivoa voi – oikea Winter Wonderland ❤️! Sen jälkeen en ole tällaisia jouluja nähnytkään, joten säiden puolesta ainakin Uuden-Seelannin joulu kyllä voittaa vesisateisen harmaan Suomen joulun. Joulu kun itselleni on yhdessäoloa ja rentoutumista, ja rentoutumiseen kuuluu nimenomaan ulkoilu. Voisikin sanoa että kaunis sää tuo itselleni joulumieltä – olipa se sitten ihana luminen pakkassää tai kaunis kesäpäivä 😊. Toivotaan että tänä vuonna saisi jälleen nauttia kauniista lumisesta joulusta ❤️!

Luminen joulu 2012 1

Luminen joulu 2012 2

Luminen joulu 2012 3

Uuden-Seelannin jouluja lukuun ottamatta kaikki muut jouluni olen viettänyt Suomessa, omien vanhempieni seurassa. Heh, kotikotona ollaan aina tykätty joulukoristeista – niiden suhteen siis more is more 😀!

joulu 2014 3

joulukortit

joulu 2014 2

joulu 2014 1

Runsaiden koristeiden, ulkoilujen ja yhdessäolon lisäksi jouluihin on mahtunut niitä äitini valmistamia herkkuruokia, joulupukki ja lahjoja ainakin lapsille. Joulupukki on vieraillut ihan jokaisena jouluna sillä vähintään yksi lapsi on aina ollut läsnä ❤️. Viimeisimpänä nyt tämä meidän pienokainen, joka alla olevissa kuvissa viettää ihan ensimmäistä jouluaan ❤️.

joulu 2015 3

joulu 2015 1

joulu 2015 2

Pukin sylissä oli hauska tanssia 😊. Tanssit jatkuivat jouluyön pikkutunneille – vauvaa ei nukuttanut ja hän viihtyi ainoastaan tanssitettavana 😀:

joulu 2015 4

Mahtuipa tyttäremme ensimmäiseen joulunaikaan myös tällainen ihana muisto:

ensimmäinen nauru

Tytön ihan ensimmäinen nauru ❤️. Tämän tapahtui hänen katsoessaan mummua lakaisemassa harjalla lunta rappusilta 😀.

Tällaisia jouluja olemme siis viime vuosina viettäneet! Heh, mieheni ei ole oikein jouluihmisiä ainakaan koristeiden ja muun hössötyksen osalta, mutta on sopeutunut varsin hyvin kun minä sitten vietän joulua senkin edestä 😀. Todistusaineistoa miehen sopeutumisesta löytyy yltä kun hän on jopa itse joulupukki 😀. Minulle joulu tarkoittaa ajanjaksoa jonka aloitan jo todella hyvissä ajoin (eli lokakuussa) vähitellen ikkunoihimme ilmestyvien jouluvalojen ja joulumukissa höyryävän jouluteen kera 😊. Ja nyt on muuten kivaa kun tänä jouluna tyttökin vaikuttaa olevan esimerkiksi joulukoristeista innoissaan – ei ihan yksin tarvitse fiilistellä 😀!

Lopuksi vielä lupaamani joululahja-arvonta jolla halusin ilahduttaa teitä 😊! Palkinto on tällä kertaa lahja jollekin teistä minulta itseltäni – ei siis ole mikään yhteistyö kyseessä. Tällaiseen ihanaan palkintoon päädyin 😊:

iDeal of Sweden arvonta Champagne Birds & Mayfair 2

Arvontapalkinto on kuvassa näkyvät iDeal of Sweden Champagne Birds -kuoret (vasemmalla) ja Mayfair Clutch -puhelinlompakko (oikealla). Tuotteet sopivat seuraaviin puhelinmalleihin: iPhone 6S/6/7/8. Mayfair Clutch on rannelenkillä varustettu puhelinlompakko jossa on tilaa esimerkiksi korteille ja seteleille. Clutchin pinta on kaunista Saffiano -nahkaa muistuttavaa laadukasta nahkajäljitelmää, ja sekä kuoressa että clutchissa on mikrokuitupehmuste antamassa lisäsuojaa puhelimelle. Avasin pakkauksia ihan vain kuvaa varten, mutta tuotteet ovat siis täysin uudet ja käyttämättömät ja laitan toki tulemaan alkuperäispakkauksissaan (kuvassa alla) 😊.

iDeal of Sweden arvonta Champagne Birds & Mayfair

Itse pidän paljon iDeal of Sweden -tuotteista – minulta löytyy useampikin kuorimalli heiltä ja tällä hetkellä käytössäni on juurikin tämä samanlainen ihastuttava kombo 😊! Laatu on näissä kohdallaan ja kuoret pysyvät erinomaisesti paikallaan. Kauniit iDeal of Sweden -tuotteet ovat mielestäni oiva joululahjavinkki 😊.

Arvonta on käynnissä niin täällä blogissa kuin Instagramissakin tiistaihin 12.12.2017 asti! Voit osallistua arvontaan jättämällä kommentin tähän postaukseen (yksi kommentti per osallistuja), ja lisäksi on tosiaan mahdollista osallistua myös Instagram -tilini puolella jossa osallistumisohjeet erikseen. Ilmoitan voittajalle henkilökohtaisesti arvonnan päätyttyä.

Ja hei, huomenna avataan Perheblogien joulukalenterin 8. luukku joka on myös oma luukkuni – luvassa siis huomennakin jouluista kivaa täällä Marialla -blogissa ja vielä toinenkin ihana jouluinen arvonta tämän lisäksi 😊!

Ihanaa joulunaikaa teille kaikille ❤️!

kivaa lapsille | kuulumiset | taaperon touhut

Talvimaailmassa

marraskuu 26, 2017
Talvimaailma helsinki iglu

Meillä oli viime viikolla kiva ilta Lidlin ja Marsaanan järjestämässä jouluisessa tapahtumassa Talvimaailmassa!

Winter World Helsinki 2

Winter World Helsinki 1

Olipa mukavaa astua talvisiin maisemiin vesisateen keskeltä 😊! Paikalla oli monenlaista kivaa tekemistä: laskimme jääliukumäessä, ajelimme potkukelkalla, olimme huskyvaljakon kyydissä ja vierailimme igluissa.

Winter World Helsinki iglu

Kyllä, Talvimaailmassa oli tosiaan ihka oikeita igluja, jollaiseen itsekin astuin ihan ensimmäistä kertaa 😊. Tyttö ei meinannut aluksi uskaltautua sisään, mutta viimein uskalsi ja sen jälkeen onkin kotona päivittäin höpöttänyt olevansa iggun hihällä – juuri parasta aikaakin kun isänsä kanssa tuolla leikkii 😊.

Winter World Helsinki 4

Winter World Helsinki 3

Ja kun kerran jouluinen tapahtuma oli kyseessä niin tottahan toki paikalla oli myös itse joulupukki jolla oli hetki aikaa jutustella erikseen ihan jokaisen paikalla olleen lapsukaisen kanssa. Pukilta saatu pehmoleijona, eli iso Leijona – iho Einava – on ollut tytön leikeissä ja puheissa iglujen ohella siitä lähtien tiiviisti. Heh, hän yrittää sujautella Einavaa käteeni joka välissä ja sitä pitäisi sitten jutteluttaa ja tutustuttaa kaikkiin mahdollisiin muihinkin meillä asuviin otuksiin ja leikkiä moikka, mitä kuuluu? -leikkiä. Kaikki otukset ovat jo tutustuneet toisiinsa ja vaihtaneet kuulumiset vaikka kuinka moneen kertaan, mutta tyttö on ihan innoissaan leikistä aina vain uudestaan ja uudestaan 😀❤️.

Lidl Lido joulutapahtuma

Pukin lisäksi paikalla oli myös tonttuja ja Lidlin Lido Lohikäärme 😊. Tapahtuman varsinaisena syynä oli nimittäin Lidlin nyt huomenna, eli maanantaina 27.11. myyntiin tulevan jouluneulemalliston lanseeraus. Mallistoon kuuluu muun muassa neulepuseroita ja neuleleggingsejä niin lapsille kuin aikuisille, ja saimmekin koko perheelle malliston tuotteita kotiin viemisiksi. Tyttö ainakin tuntui ihastuvan omaan pörröiseen ja pehmoiseen pingviinineuleeseensa sen verran paljon ettei olisi antanut riisua sitä pois päältä 😀. Se päällä tulikin kuvailtua kivoja jouluisia kuvia joista muutama päätyy joulukortteihin 😊.

Lidl jouluneuleet

Talvimaailma oli kyllä mukava vierailun arvoinen paikka – varsinkin kun sitä oikeaa talvea ja lunta ei ole… Talvimaailma sijaitsee Helsingin Kivikossa ja on avoinna niin ryhmille kuin yksittäisille vierailijoille kesäaikaan ja talvikaudella puolestaan ainoastaan tilauksesta vähintään 20 hengen ryhmille. Kiitokset vielä mukavasta tapahtumasta Lidl, Marsaana ja Talvimaailma!

Nyt toivottelen mukavaa marraskuun viimeisen sunnuntain jatkoa teille kaikille 😊! Meillä on tänään tarkoitus Einava-leikkien lisäksi laitella tytön kanssa paikalleen loputkin joulukoristeet 😊.

kuulumiset | yleinen

Perheblogien joulukalenteri

marraskuu 25, 2017
Perheblogit joulukalenteri

Ensi viikolla starttaakin jo joulukuu, ja sen myötä starttaa myös Perheblogien oma joulukalenteri – ensimmäinen laatuaan! Luvassa on muun muassa jouluun liittyviä vinkkejä kuten askartelua, lahjaideoita ja jouluista leivontaa, upeita arvontoja ja paljon muutakin kivaa – ennen kaikkea runsaasti jouluista tunnelmaa! Meistä jokainen bloggaaja tekee kalenteriin postauksia, ja osa jutuista ilmestyy pelkästään Perheblogien Facebookissa ja Instagramissa. Pistäkäähän siis Perheblogit seurantaan Facebookissa ja Instagramissa niin pääsette kurkkaamaan mitä mistäkin luukusta paljastuu! Täällä odotellaan jo intopinkeänä alkavaa joulukuuta!

Perheblogit joulukalenteri