äidin suosikit | lastenvaatteet

Uutta äidin ja tyttären vaatekaappiin

tammikuu 31, 2018
Vaateostoksia Lindexistä äidille ja tyttärelle

Eilen käväisimme leikkipuistoreissun ohessa Lindexissä tytön kanssa sillä hän oli uusien sukkien tarpeessa. Olin kurkannut valikoimaa etukäteen nettikaupan puolelta ja myös pari muuta juttua kiinnostivat joten kurkkasin samalla sattuisiko niitä löytymään myymälästä.

Lindexillä on kyllä mielestäni ihania lastenvaatteita! Tällä hetkellä suurin osa tytön vaatteista onkin joko Lindexin tai Kappahlin valikoimaa. Vauvavuonna tuli hankittua vaatteita aika paljon myös Nextiltä ja joistain Englannin nettikaupoista, mutta nykyään tosiaan pääsääntöisesti ostan vaatteita ihan näistä Suomesta löytyvistä liikkeistä. Vauvana tykkäsin pitää tytöllä paljon kokopukuja joissa oli umpinaiset jalkaterät ja myös ihan pikkuvauvana käsien suojaksi käännettävät tumput, mutta sellaisia löytyi tosi niukasti Suomen kaupoista ainakin tuolloin – etenkin omaa silmää miellyttävissä kivoissa kuoseissa – joten sen vuoksi lähinnä silloin tuli tilailtua enemmän muualta.

Kaupasta löytyikin lopulta vaikka mitä ihanaa – tällaisia juttuja päätyi meidän ostoskoriin:

Lindex vaateostokset 1

Lindex vaateostokset 2

Lindex vaateostokset 3

Ja voi mitä suloisia tyttöjen vaatteita kauppa jäikin vielä pullolleen! Heh, onneksi rattaissa istunut shoppailukaveri ei ollut niin innostunut niiden katselusta kuin äiti ja komenteli hieman, joten ostosten määrä pysyi kutakuinkin kohtuudessa 😊.

Itsellenikin löysin jotain, arvatenkin neuleita. En nimittäin juuri muita paitoja käytäkään kuin neuleita. Mutta pitkään aikaan ei ole tullut itselle vaatteita ostettua joten nämä kaksi neuletta sallittakoon 😊. Ja voi kuinka ihanat yksilöt löysinkin – niin kaunis mielestäni tuo liila väri! Etukäteen olin katsellut netistä tuota kuvioneuletta, mutta huomattuani myös tuon kauniin palmikkoneuleen en voinut jättää sitä kauppaan. En seuraa vaatetrendejä, mutta myönnettäköön että tämänkeväinen liilatrendi on kyllä mieleeni 😊.

Alla vielä kuvat noista ylimmässä kuvasta näkyvistä puseroistamme, molemmat siis Lindexiltä:

Lindex kollaasi

Niin söpö tuo tytön puseron kuosi mäyrineen ja muine otuksineen 😊! Ylemmissä kuvissa olevaa suloista puputunikaa ja sukkia en löytänyt nettikaupan valikoimasta lainkaan mutta kaikki muut jutut näyttäisivät löytyvän nettikaupastakin.

Pikaisen ostosreissun jälkeen vietimme aikaa ulkoillen – niin kivaa kun saatiin taas edes pieni lumipeite tänne!

leikkipuistossa

Ihana pieni tyttöseni ❤️.

äidin suosikit | asusteet | lastenvaatteet

Emut ja lämpöisiä talviasusteita äidille ja tyttärelle

tammikuu 13, 2018

Täällä vielä odotellaan kunnon lumisia ja oikeasti talvisia kelejä, mutta ollaanpahan ainakin parempaan suuntaan päästy kun tällä viikolla ollaan saatu nauttia aivan upeista aurinkoisista pakkassäistä vaikkei sitä lunta pahemmin olekaan! Yleensä en ole mitenkään erityisesti auringon perään mutta kieltämättä nyt oli vähän turhan pitkä jakso jopa minunkin mielestäni kun aurinkoa ei näkynyt.

Talvisille asusteille on siis kuitenkin ollut taas käyttöä niiden lämpimien kurakelien jälkeen. Itse olen kaivanut kaapista esille kaikki lempparihuivini. Tykkään paljon talvivaatteista ja -asusteista – miten mukavaa onkaan laittaa lämpöinen pipo päähän ja kietoa muhkea kaulaliina kaulaan ja lähteä ulkoilemaan raikkaaseen talvisäähän!

talvihuivit Mulberry Acne Gant 2

talvihuivit Mulberry Acne Gant

Omat huivini ovat jo useamman vuoden vanhoja, mutta tytölle puolestaan hankin täksi talveksi ensimmäiset kaulahuivit. Heh, viime talvena – puhumattakaan edellisestä – pienellä kun ei vielä niin sitä kaulaa edes ollut niin pärjäsi hyvin ilmankin 😊. Kaulaliinan kanssa samaa sarjaa tuli hommattua myös söpöt tupsupipot niin tyttärelle kuin itsellenikin jotta voidaan vähän samistella 😊. Nämä samaiset pipot löytyvät meiltä myös harmaina kun tämä pipohöperö ei kyennyt päättämään kumpi väri olisi kivempi.

Emu kengät ja Miloves tupsupipo

Lisäksi halusin tytölle jotkut oikein lämpöiset kengät kun monesti ne varpaat saattavat olla vähän viileät ulkoilun jäljiltä villasukistakin huolimatta. Selailin kenkävalikoimaa ja mietin aluksi Uggeja, mutta tulin siihen lopputulokseen että tämän ikäisenä kengät ovat kuitenkin niin lyhyen aikaa sopivat etten halunnut maksaa niin paljoa. Sitten tajusin onneksi kurkata löytyisikö Emu Australialta myös lapsille kenkiä. Mieheni kanssa meillä molemmilla on Emut joihin olemme olleet tosi tyytyväisiä, ja ilokseni huomasin että Emuista löytyy myös lapsille omia malleja. Niinpä pistin tytölle tilaukseen omat Emut Emu Australian nettikaupasta enkä voisi olla tyytyväisempi 😊. Nyt pysyvät pienet varpaat lämpiminä ja hintaa oli suunnilleen puolet vastaavista Uggeista!

Toivottavasti vielä kevättalven aikana saataisiin nauttia oikein kunnon lumisistakin keleistä! Ai että, kyllä kelpaisikin aurinkoiset kevättalven päivät pikkupakkasen ja narskuvan puhtaan valkoisen hangen kera 😊!

kivaa lapsille | lastenkirjat | lastentarvikkeet | lastenvaatteet | lelut | muumit | tytön suosikit

Joululahjaideoita 2-vuotiaalle

joulukuu 5, 2017
joululahjaideoita lapsille

Joululahjavinkkejä on toivottu, ja tällä kertaa ajattelin että olisi kiva koota hieman ideoita lasten paketteja ajatellen.

Kokoilemani lista on sattuneesta syystä 2-vuotiasta tyttöä ajatellen, mutta nämä sopivat kyllä mainiosti myös vanhemmillekin leikki-ikäisille. Listailin juttuja joita meiltä löytyy jo entuudestaan ja mistä ollaan kovasti pidetty, sekä sellaista mitä tänä jouluna tytön paketeista tulee paljastumaan.

joululahjat 1

Kuvituksena muutama valmis joulua odotteleva paketti 😊.

Tarrakirja jossa isoja tarroja tai magneettinen kirja magneetteineen: Meidän tytöllä ei vielä tarrakirjaa entuudestaan ole, mutta täksi jouluksi käärin pakettiin bongaamani tarrakirjan nimeltä Isot siirtotarrat, Maatila. Ymmärtääkseni kyseisen kirjan tarrat ovat uudelleen liimattavia ja tosiaan sopivan suurikokoisia. Toinen juttu mitä tytön paketista tulee paljastumaan on Muumi Magneettileikki joka sisältää Muumiaiheisia magneetteja erilaisine taustoineen joihin magneetteja voi laitella. Uskoisin näiden olevan mieluista ja sorminäppäryyttä sekä mielikuvitustakin kehittävää ajanvietettä 😊.

Lämpöiset asusteet: Lämpöiset pipot, kaulaliinat, tumput tai sukat ovat aina ihana lahjaidea, niin lapselle kuin aikuisellekin 😊. Meillä tosin tytön päähän jostain syystä ihan kaikki pipot eivät ole istuneet kunnolla vaikka kokomerkintänsä puolesta sopivia olisivatkin. Parhaat myssyt itse olen löytänyt Kivat ja Gugguu -merkeiltä; ne ovat ulkonäöltäänkin söpöjä, laadukkaita materiaaleiltaan ja pitävät varmasti pienen pään lämpimänä ❤️. Meiltä löytyykin kyseisten merkkien pipoja useammassa sävyssä ja mallissa, hups! Sen lisäksi tämä pipohöperö meni hankkimaan vielä pakettiin jouluksi eräät suloistakin suloisemmat karvatupsulla varustetut yksilöt, samanlaiset tytölle sekä äidille 😊. No, selittelen tämän itselleni sillä että tässä vaiheessa lapsen pää ei enää kasva niin nopeasti joten sama hattu käy useampana talvena.

Pipotilanne on siis hallussa, mutta sen sijaan kunnon hanskoja meillä ei tytölle oikein ole. Tähän asti hän on nimittäin käyttänyt H&M:stä hankkimiani vauvahanskoja sillä ne ovat olleet paremmat kuin täksi talveksi hankkimani hanskat, mutta H&M:n hanskatkin ovat vähän turhan jäykät leikkejä ajatellen, ja sen lisäksi alkavat käydä pieniksi. Ongelma kun on se että ensinnäkin se peukalo hukkuu jonnekin muualle kuin pitäisi ja toiseksi tosiaan jäykillä hanskoilla leikit eivät meinaa muutenkaan onnistua. Juuri hiljattain juttelin leikkipuistossa hiekkalaatikon reunalla yhden äidin kanssa hanskoista, ja hän vinkkasi minulle löytäneensä Reimalta taipuisia ja helposti puettavia mutta kuitenkin lämpimiä hanskoja. Niinpä paketista tuleekin paljastumaan tytölle uusia hanskoja talvea ja kevättä ajatellen mummin ja ukin toimesta 😊.

Asusteisiin liittyen olen muuten monta kertaa ohikulkiessani ihastellut Helsingissä Bulevardilla sijaitsevan Le Bunell -nimisen lastenpuodin näyteikkunaa – siinä on söpöäkin söpömpiä pipoja näin talviaikaan ja liike näyttää olevan pullollaan sävymaailmaltaan hempeitä lastenvaatteita myös sellaisilta merkeiltä joita ei saa ostettua mistään muualta Suomesta. Pitää joku kerta pistäytyä liikkeeseen itsekin tutkimaan ihastuttavaa valikoimaa hieman tarkemmin, mutta juuri nyt en taida enää lisää ainakaan pipoja hommata vaikka kuinka houkuttelisikin 😊.

joululahjat 3

Erilaiset hahmot: Tyttö on jo pitkän aikaa leikkinyt innoissaan pikkuhahmoilla, niin Muumeilla kuin eläin- ja ihmishahmoillakin. Aika hellyyttävää kun vielä kesän alussa ei ymmärretty mitä tytön leikeissä tapahtuu mutta sittemmin on tullut oman kielen lisäksi mukaan yhä enemmän ja enemmän meillekin ymmärrettävää herttaista sisältöä, vaikka leikit sinällään ovat pysyneet saman näköisinä ❤️. Hahmot pääasiassa tervehtivät toisiaan ja vaihtavat kuulumisia, sekä jutustelevat ja puuhailevat milloin mitäkin sellaista mistä tyttökin on inspiroitunut 😊. Nyt parhaillaan availlaan luukkuja joulukalentereista joista tupsahtelee meille lisää väkeä 😊. Kaikki erilaiset kodit näille otuksille ovat myös olleet kovassa käytössä! Huomioitavaa on tietenkin se että monet hahmolelut soveltuvat vasta 3-vuotiaista alkaen, mutta meillä tyttö on sen verran varovainen luonteeltaan että ihan turvallisesti voi antaa leikkiä pienilläkin leluilla.

Sylvanian Families: Tämä menee oikeastaan edelliseen kategoriaan, mutta söpöä Sylvanian Families -väkeä teki mieli hommata tytölle lahjaksi, sillä ne nyt vain ovat ihan tytön herttaisten leikkien näköisiä 😊. Pieni Sylvanian Families -mökki on siis tulossa jouluna pyykkikoneen, taaperoiden kulkuvälineiden ja muutaman söpön hahmon kera 😊.

joululahjat 4

Kirjat: Tyttö on saanut aiemmin lahjaksi monia kivoja kirjoja, ja tällä hetkellä vallitseva Tatu ja Patu -innostus ei ota laantuakseen 😊. Meiltä löytyy yksi Tatu ja Patu -kirja jota luetaan (eli katsellaan ja ihmetellään) päivittäin, mutta nyt jouluksi taitaa mummi ja ukki olla hankkineet lisää 😊. Tatujen ja Patujen lisäksi Muumikirjat ja erilaiset eläinkirjat ovat kovasti tytön mieleen. Jonkinlainen taaperoiden aapinen voisi muuten olla tosi kiva juttu kun tyttö on kirjaimista niin kovin innostunut!

Helmitaulu: Tyttö on mahdottoman innostunut kirjaimista, numeroista ja laskemisesta. Muovisia kirjaimia ja numeroita meiltä löytyykin entuudestaan, mutta jouluna tyttö saa helmitaulun jonka avulla voi harjoitella laskemista – välillä kun tuppaa laskemaan samaa esinettä useampaan kertaan – heh, matemaatikon tulkinta on että laskee painotettuja summia 😀.

Pelit: Jo 2-vuotiaille soveltuvia lautapelejä en ole montaakaan nähnyt, mutta yksi kiva peli meiltä löytyy josta kirjoittelinkin jo aikaisemmin. Jouluksi lahjapaperiin kääriytyy puolestaan Muumi muistipeli.

joululahjat 2

Muumit: Vielä lopuksi kokoan Muumit ihan yleisesti, sillä Muumeihin liittyen löytyy vaikka mitä – aina vaatteista ja astioista leluihin ja peleihin 😊. Itse olin ostamassa tytölle Esi-isä pehmoa joululahjaksi, mutta se olikin loppu sieltä mistä olin tilausta tekemässä.

Lasten kosmetiikka: Kylmillä kuivilla talvisilla ilmoilla myös lapsen ihosta on hyvä pitää huolta ettei pääse kuivumaan. Lapsille sopivista kosmetiikkatuotteista olen kirjoitellutkin jo aiemmin, muun muassa ihanista Sophie La Girafe -tuotteista täällä ja XZ Muumi -tuotteista täällä. Oiva lahjaidea olisikin kääräistä pakettiin jokin lapsille soveltuva kosteuttava voide talvi-ihoa suojaamaan ja vaikkapa hellävarainen kylpytuote 😊.

Tällaisia tuli nyt itselleni mieleen – toivottavasti lahjoja pähkäileville löytyi jotain ideoita 😊. Huomiseksi toivotan kaikille hyvää itsenäisyyspäivää!