Marialla

Hyvän mielen perheblogi
elämä | ihonhoito | kosmetiikka | kuulumiset | meikit

Kolme yötä jouluun

joulukuu 21, 2018
pikkutontut

Niin se vaan joulu alkaa olla täällä!

Meillä on mennyt nyt pidemmän aikaa vähän flunssaisissa tunnelmissa kun vuorotellen ollaan sairasteltu, nyt viimeisimmäksi tyttö, mutta toivon mukaan ehtisi tervehtyä hänkin jouluksi! Luntakin saatiin alkuviikosta, miten ihanaa! Onneksi tyttö pääsi isänsä kanssa iloitsemaan ensilumesta ennen kipeäksi tuloaan kun minä ja vauva sairasteltiin sisällä. Toivottavasti joulun aikaan pääsisimme nauttimaan paremmin myös yhdessä ulkoilusta!

Tässä viikonlopun aikaan saamme lasten mummun kyläilemään ja sunnuntaina ajattelin valmistella jouluruokia. Aattona täytynee pistää ihan herätyskello soimaan sillä yritetään katsella yhdessä Joulupukin kuumaa linjaa 😊! Mitään sen kummempia tarkkoja suunnitelmia joululle ei juuri olekaan. Heh, onneksi, sillä näiden kahden tonttulapsen kanssa suunnitelmien toteuttaminen ei ole mikään itsestäänselvyys… Mutta pääasia on yhdessä vietetty aika, niin jouluna kuin arkenakin ❤️.

Tämä joulu on ihan erityinen kahdestakin syystä: ensimmäinen joulumme kotona Suomessa asuessa, ja pienen poikamme ihan ensimmäinen joulu ylipäätään ❤️. Vuosi sitten olimme juuri viikkoa ennen joulua saaneet tietää pienimmän rakkaan olemassaolosta, on elämä vaan ihmeellistä!

äiti

Se ei ole varmaankaan jäänyt epäselväksi että rakastan kotoilua, ja aion todellakin ottaa siitä kaiken ilon irti kun ei ole mitään pakollisia menoja 😊! Äitini neulomat villasukat, kotiasu (heh, joulupyjama päällä yötä päivää, tai no ehkä ulkoillessa jotain muuta), jouluteetä joulumukissa… Ja onneksi on kuitenkin skype niin että voimme tavallaan viettää aikaa yhdessä myös muun perheen kanssa ❤️. Onhan se erikoista olla muualla kuin kotikotona jouluna, mutta toisaalta kiva muodostaa omia lapsia ajatellen heille niitä kotoisia jouluperinteitä ❤️.

The Body Shop Peppermint Candy Cane

Lisäksi jouluuni kuuluu aina pientä extrahemmottelua kosmetiikalla! Ai kun ilahduinkin saadessani testiin pr-näytteenä The Body Shopin jouluiset Peppermint Candy Cane -vartalotuotteet! Ihanat jouluiset tuoksut!

Essence

Vaikka tosiaan joulupyjamassa meinaan varmaan pääosin aikaa viettää, niin aattona ja joulupäivänä pukeudutaan kyllä ainakin osaksi päivää juhlavamminkin ja teen joulumeikin. Tämän vuoden joulumeikkiin tuleva huulipuna olikin esillä jo edellisessä postauksessa, mutta ripsiin puolestaan päätyy jompi kumpi näistä pr-näytteenä saamistani Essence ripsiväreistä. Molempia olen jo testaillut, mutta vielä en ole saanut selvää kumpi on lempparini, ero ei ainakaan omilla ripsilläni ole suuri. Sekä I Need a Miracle että Lash Princess ovat osoittautuneet mainioiksi – lopputulos on tuuhea mutta samalla eroteltu ja siisti. Jos on loistava ja samalla edullinen ripsiväri hakusessa, tai vaikka viimehetken lahjavinkkejä vailla niin voin kyllä suositella ihan kumpaa tahansa näistä! Essencen testipaketista löytyi myös muun muassa hyvä uusi kulmatuote Eyebrow Stylist Set sävyssä Natural (01) sekä Mosaic Blush -poskipuna sävyssä All you need is pink (20) jotka niin ikään päätyvät joulumeikkiini! Puuterisen kulmavärin sävyt ovat täydelliset omille kulmilleni, ja paketissa on mukana myös ”kulmamuotti” sävyn levitykseen. Poskipunasävy on puolestaan sopivan neutraali hieman vahvemmankin meikin pariksi, ja sopii muutenkin hyvin vaalealle iholleni sekä viileä- että lämminsävyiseen meikkiin.

YA Naturae

Kosmetiikasta ja hemmottelusta puheen ollen, joulun aikaan aion ottaa testiin myös ihan uusia tuotteita, nimittäin pr-näytteenä saamaani kotimaista YA Naturae -luonnonkosmetiikkasarjaa! Kyseessä on Yliopiston Apteekin oma, suomalainen Ecocert-sertifioitu kosmetiikkasarja. Sarjasta löytyy muun muassa vartalonkuorinta – myönnettäköön että edellisestä vartalonkuorintakerrasta on vierähtänyt aikaa turhan pitkään. Huomaa kyllä ettei kosteusvoidekaan imeydy kunnolla kun ei ole tullut pitkään aikaan kuorittua. Myös sarjan kasvoseerumi kiinnostaa ihan erityisesti. Edellinen seerumini vetelee juuri viimeisiään, joten ihana päästä testaamaan tätä mm. hyaluronihappoa sisältävää kosteuttavaa seerumia seuraavaksi!

Rosa Graf joulukalenteri

Kosmetiikkahemmottelu on itse asiassa ollut käynnissä kasvojen osalta koko joulukuun, sillä minulla on ollut ammattilaiskosmetiikkasarja Rosa Graf:lta saamani joulukalenteri josta Instagram Storyn puolella juttelin enemmänkin 😊. Kalenterista tulleista kasvojen puhdistuksen jälkeen laitettavista tehotiivisteistä suosikkini ja omalle kuivalle iholleni parhaiten sopivat ovat olleet Hydrating, Collastin, Repair Complex ja Cacao 😊. Kuten kuvassa näkyy, ovat siis tuollaisia pieniä ampulleja, ja täytyy todeta nyt kun tehokuuri lähenee loppuaan että kuiva ihoni on kyllä kokonaisuudessaan tykännyt pienestä extrapanostuksesta niin ettei ainakaan toistaiseksi ole kasvoille ilmaantunut tähän aikaan vuodesta tyypillisesti tulevia erityisen kuivia kohtia.

Yhteen koottuna jouluumme tulee kuulumaan siis yhdessäoloa, ulkoilua, kotoilua, jouluherkkuja, joulupukki, lapsille lahjoja (viimeisiä tonttuhommia tehtävänä vielä viikonloppuna 😊…), äidille kosmetiikkahemmottelua, ja miehen kanssa meidän jouluperinteisiin kuuluva anagrammiristikoiden teko olisi must 😀!

joulu2018 1

joulu2018 2

joulu2018 3

joulu2018 5

joulu2018 4

Vielä loppuun täytyy jakaa nämä kuvat näistä kahdesta rakkaasta tonttulapsosestamme – joulumme tähdet ❤️. Meidän joulukuulumisia varmaankin jonkin verran päivittelen Instagramin puolelle (löytyy mattssonmarian), mutta blogin äärelle palailen joskus joulurentoilun jälkeen 😊. Me toivottelemme ihanaa joulua sinne jokaiselle ❤️! Tällä hetkellä taustalla soi repeatilla Kolme yötä jouluun, ja sitä ollaan muutenkin hoilailtu tytön kanssa yhdessä päivän mittaan ❤️.

   Send article as PDF   

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *