Marialla

Hyvän mielen perheblogi
elämä | kuulumiset

Lasten yhteiset juhlat

syyskuu 28, 2018
3-vuotissynttärit

Huhheijaa, onpahan ollut viime päivät touhua täynnä!

kakku

Isoimpana juttuna lasten yhteiset juhlat sunnuntaina: tytön 3-vuotissynttärit ja vauva sai nimen ❤️. Tytön synttäreitä juhlittiin hieman etukäteen, mutta nyt viikonloppuna sitten uudestaan ihan oman perheen kesken!

Harmillisesti tyttö tuli kipeäksi juuri pari päivää ennen juhlia, ja ehti jo käväistä mielessä ajatus että näinköhän juhlat joudutaan siirtämään, mutta onneksi loppu hyvin kaikki hyvin. Ei tullutkaan onneksi pahaa flunssaa, lähinnä nuhaa vain joka sekin hellitti jo sunnuntaiksi eikä ihme kyllä tainnut edes tarttua meihin muihin. Päästiin kuin päästiinkin siis juhlimaan 😊!

Oli tosin vähän tiukat paikat lauantaina kun juhlapaikalla piti tehdä kaikki valmistelut ja tosiaan kotona vielä kipeä lapsi hoidettavana vauvan lisäksi, mutta saimmepa kaiken valmiiksi – heh, tai ainakin melkein valmiiksi kun ensimmäiset vieraat saapuivat sunnuntaina 😊! Onneksi osa tarjoiluista tilattiin että siltä osin hoitui suht vaivattomasti!

juhlat 7

juhlat 2

juhlat 6

juhlat 4

juhlat 5

Itse juhlat menivät oikein mukavasti. Vaikea uskoa että rakas tytär täyttää tosiaan jo 3 vuotta – muistan paremmin kuin eilisen hänenkin syntymänsä ❤️. Tuolloin 3 vuotta sitten elämämme muuttui paljon, enkä kiitollisempi tuosta muutoksesta voisi olla. Olen niin onnekas saadessani olla äiti tuolle omapäiselle, iloiselle, puheliaalle, temperamenttiselle, hassulle, kiltille rakkaalle touhutytölle joka saa hymyn korviin päivittäin hauskoilla oivalluksillaan, jutuillaan ja touhuillaan ❤️.

juhlat 1

Vauvalle sattui unelias päivä juhlapäivänä ja hän oli hereillä ainaostaan pieniä pätkiä välillä – kiersi sylistä syliin nukkumassa ja välillä tietysti äidin tissillä 😀. Kuvia hänestä tuli otettua lähinnä vieraiden sylissä, mutta yhden kuvan nappasin näemmä kun nukkui välillä omassa sängyssään. Meidän kuusiviikkoinen on kyllä ihastuttava tapaus. Hän tykkää kovasti seurustella hereillä ollessaan, ja ne mitä herttaisimmat hymyt joita hän samalla väläyttelee suoraan silmiin (tai silmälaseihin, eniten kun nimittäin hymyilee jostain syystä juuri minulle 😀…) katsoen saavat sydämen pakahtumaan onnesta ja rakkaudesta ❤️.

Juhlien jälkeen oli kyllä väsynyt mutta niin onnellinen ja kiitollinen fiilis ❤️. Maanantaiksi haaveilin että vietetään ihan rauhassa kotipäivää tytön 3-vuotishammastarkastuksen jälkeen, availlaan lahjat, leikitään ja rentoillaan, mutta toisinpa kävi… Suklaakakun syöminen ei nimittäin ollutkaan kovin hyvä idea (oli muuten hyvää, vähän liiankin…) nimittäin vauvalle taisi tulla siitä masuvaivoja. En ollut syönyt suklaata juurikin tämän takia vähään aikaan mutta juhlissa sorruin ja luultavasti sen myötä maanantai ja erityisesti tiistai olivatkin melkoisia. Mutta nyt on taas onneksi helpottanut ja ensi viikolla toivottavasti päästään taas paremmin kiinni arjen rutiineihin 😊. Sitä ennen kuitenkin juhlitaan vielä perheen kesken synttärityttöämme! Vähän paketointihommia luvassa huomenna, eipä sen kummempia valmisteluja nyt kun perheen kesken juhlitaan – synttäripäivää on tarkoitus viettää yhdessä rennosti mukavia juttuja puuhaillen ❤️.

Mukavaa syyskuun viimeistä viikonloppua kaikille 😊! Sitten ollaankin jo lokakuussa – ai että kun odotan että syksyn väriloisto pääsee ihan kunnolla valloilleen täällä etelässäkin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *