Marialla

Hyvän mielen perheblogi
elämä

Mieheni kertoo mielensä sokeudesta Ylen ohjelmassa

heinäkuu 12, 2018
Afantasia - mielen sokeus

En ollut tullut ajatelleeksikaan että mieli voisi olla täysin sokea, vaikka näkökyky on normaali – ennen kuin pari vuotta sitten kuulin mieheltäni, ettei hän näe mielikuvia lainkaan. Tämä tuntui alkuun ihan käsittämättömältä. Itse kun en pysty olemaan näkemättä mielikuvia, vaan ajatuksiini liittyy täysin automaattisia ja välittömiä mielikuvia. Tänään julkaistussa Ylen ohjelmassa mieheni kertoo kokemuksiaan tästä afantasiaksi nimetystä ominaisuudesta, eli mielen sokeudesta.

Elonkierto rakkaat

Mielen sokeus ei rajoitu pelkästään mielikuviin vaan muihinkin aistimuksiin kuten ääneen, hajuun ja makuun. Miehelläni ei esimerkiksi voi soida mikään musiikkikappale päässä, eikä hän kykene kuvittelemaan miltä vaikkapa mansikka maistuu. Tästä kaikesta huolimatta afantasia ei käy juuri millään lailla ilmi käytännön kannalta: mies tuntuu esimerkiksi muistavan ja kykenevän kuvailemaan näkemiään asioita usein jopa tarkemmin kuin minä vaikka häneltä mielikuvat ja siis kuvalliset muistot puuttuvat kokonaan. Hän on myös piirtämisessä huomattavasti minua lahjakkaampi. Ja muutenkin mieleltään hän on minua luovempi vaikka mielikuvitus sanan varsinaisessa merkityksessä häneltä puuttuukin 😊.

Arviolta ainakin muutama prosentti ihmisistä on afantaasikkoja. Myös mieheni molemmilla sisaruksilla ja isällä on afantasia, äidillä ei. Ominaisuuden periytyvyydestä ei kuitenkaan ole vielä tarkkaa tutkimustietoa, joten nyt onkin mielenkiintoista nähdä mikä on tilanne meidän lastemme kohdalla. 2-vuotiaalta on vielä aika epäluotettavaa tätä selvittää, mutta ajan myötä sitten 😊. Luovuutta ei ainakaan puutu 😀.

Kaiken kaikkiaan tämä on mielestäni tosi kiehtova ilmiö ja olemmekin käyneet paljon mielenkiintoisia keskusteluja ajattelumme erilaisuudesta: se tuntuu toimivan loppupeleissä käytännön kannalta hämmästyttävän samalla tavalla vaikka toiselta mielen sisäiset aistimukset puuttuvat kokonaan! Ja hei, kommentoikaahan omia kokemuksianne – onko siellä lukijoiden joukossa kenties joku afantaasikko vai oliko tämä ihan uusi juttu 😊? Ylen videon ja artikkelin lisäksi mieheni on kirjoittanut aiheesta aiemmin omassa Rajankäyntiä-blogissaan.

  1. Olipa mielenkiintoinen postaus. En ole kuullut aiheesta missään muualla. Todella vaikea päästä tuohon ”mielenmaisemaan” tosiaan kiinni.

    1. Tätä afantasia sinällään on jatkumo ja ilmenee eri asteilla eri ihmisillä, mutta mielestäni erityisen jännää on se kuinka käytännön kannalta ajattelumme mieheni kanssa on hyvin samanlaista vaikka häneltä mielensisäiset aistimukset puuttuvat kokonaan ja minulla niitä on ihan automaattisesti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *