Marialla

Hyvän mielen perheblogi
elämä | kuulumiset | vauva

Vauva 9 kuukautta

toukokuu 17, 2019
yhdeksän kuukautta

Alkuviikosta meidän pienelle miehelle tuli ikää jo yhdeksän kuukautta – ajatella että jo reippaasti enemmän elämää takana masun ulkopuolella kuin sisällä ❤️.

9kk 4

Kulunut kuukausi on harmi kyllä mennyt kokonaan flunssan merkeissä. Välillä on vaikuttanut menevän paremmaksi mutta sitten taas yskittää ja räkää tulee – sama tilanne molemmilla lapsilla. Eilen käytin pojan lääkärissä ja saatiin nyt ensimmäistä kertaa antibioottikuuri korvatulehdukseen. Kuukauden päästä sitten kontrolli jälleen, toivottavasti ei tulisi pahempaa tulehduskierrettä.

9kk 5

Vaikka itkuisia päiviä ja öitä on ollut, niin pääsääntöisesti poika on vaivoista huolimatta ollut kuitenkin kohtalaisen hyväntuulinen ja viihtynyt aiempaa paremmin lattiallakin kun hän nimittäin oppi pääsiäisenä ryömimään 😊! Nyt meno on jo tarpeen tullen kovaakin, ja ihan tällä viikolla hän on sitkeästi yrittänyt hakeutua konttausasentoonkin niin että juuri tänään on onnistunut jo useamman kerran. Hih, jos hän saisi kaiken tarmonsa kohdistettua oikein niin vauhti ryömiessä olisi vieläkin suurempi; toistaiseksi nimittäin täpinöissään potkuttaa ilmaakin vimmatusti. Luulen että jos pieni olisi saanut olla terveenä niin liikkuminen olisi voinut kehittyä ripeämminkin, mutta kyllä se tästä tämäkin taito etenee hiljalleen omaan tahtiin ❤️.

9kk 1

Flunssan lisäksi hammasvaivat ovat olleet kuviossa mukana. Hampaiden harjaus on muuten sellainen juttu jota herra inhoaa yli kaiken! Toivottavasti jossain vaiheessa helpottaa ja totuttelu onnistuisi kun kokeillaan vielä lisää eri keinoja.

9kk 2

Ulkoilusta poika on silmin nähden nauttinut, ja tuntuu että ulkoilma rauhoittaa niin että siellä hän on usein hyväntuulinen. Suloinen pieni, silmät suurina ja suu auki hämmästelee kaikkea uutta. Enkä kestä niitä pieniä sormia jotka räpeltävät hiekkaa ja nurmikkoa ❤️. Eräs lempparipuuha on myös ikkunasta ulos katselu. Bussien ja lintujen bongailu on erityisen kivaa 😊!

9kk 3

Kirjoista pieni on nyt kiinnostunut ihan uudella tavalla ja malttaa jo paremmin katsella kuvia ja yrittää tutkia kuvia myös sormin. Vähän hämmästyttää kun ei saakaan napattua kuvan otusta tai esinettä käteensä 😊.

Nukkumisiin ja syömisiin ei ole tullut juurikaan muutosta, eli säännöllinen epäsäännöllisyys jatkuu 😀. Ruokailuun erityisesti on tuntunut vaikuttavan tämä tautikierre niin että edistystä karkeampien ruokien suuntaan ei ole pahemmin tapahtunut. Ihan ymmärrettävää että nuhaisena sileät soseet uppoavat parhaiten. Ja vielä sitäkin paremmin rintamaito ❤️.

9kk 6

Meidän ihana rakas Köllikkä – kuluneen kuukauden aikana saatu uusi lempinimi lukuisten aikaisempien lisäksi 😍.

  1. Meidän neitokainen tuli juuri maanantaina 10kk ikäiseksi – eikä muuten omaa vielä yhtäkään hammasta 🙂 On kyllä niin uskomattoman ihanaa kun saa katsoa oman pienen kasvua ja kehitystä ja tuntuu kuin side kokoajan vain vahvistuisi vahvistumistaan. Uskomattoman ihanaa!

    1. Onnittelut sinne 10kk -ikäiselle ❤️! Ja ihan totta, aivan parasta seurata oman pienen kehitystä, niin ihmeellistä ja kiehtovaa, ja myös kuinka omaan tahtiin jokainen kehittyy 😍❤️. Ja sitten kun vielä se oma temperamentti ja luonteenpiirteet tulevat päivä päivältä yhä enemmän esiin 😍.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *