Marialla

Hyvän mielen perheblogi
lastenkirjat | tytön suosikit

Ihania tarrakirjauutuuksia

helmikuu 6, 2019

Pienempänä vauva ei ollut vielä kovinkaan herkkä melulle päiväuniensa aikaan mutta viime aikoina olen huomannut että hän on alkanut heräillä herkemmin ääniin. Sisko leikkii kyllä usein hiljaisia ja rauhallisia leikkejä, mutta välillä tietysti villiintyy leikkimään melkoisen äänekkäästi eikä silloin meinaa millään muistaa olla hiljempaa kun veli nukkuu. Yritänkin erityisesti pojan päiväuniaikaan keksiä tytölle mielekästä vähän hiljaisempaa tekemistä, ja mielellään mahdollisuuksien mukaan sellaista mitä voidaan tehdä yhdessä sellaisina päivinä kun aikaa on paremmin. Kirjojen lukeminen on hyvä idea, mutta toinen mieluinen puuha josta meidän 3-vuotias pitää ovat tarrakirjat!

Aurinkokustannus tarrakirjat 3

Aurinkokustannus tarrakirjat 2

Saimmekin hiljattain Aurinko Kustannukselta kivaa tarrakirjapostia heidän uutuuksista: Suomen luontoa ja vuodenaikoja esille tuova Karhu ja Kettu, talvitouhuja täynnä oleva Talvella tapahtuu, sekä satumainen Yksisarviset.

Aurinkokustannus tarrakirjat 8

Itse ihastuin näistä erityisesti Karhu ja Kettu -tarrakirjan ideaan: kirjassa on tarina jonka kuvituksen lapsi pääsee tekemään itse tarrojen avulla! Ensinnäkin kiva kun lapsi pääsee toteuttamaan mielikuvitustaan siitä mitä tarinassa tapahtuu, ja sen lisäksi kirjasta on tarinan myötä iloa senkin jälkeen kun tarrat on liimattu!

Aurinkokustannus tarrakirjat 6

Äidin lisäksi myös 3-vuotias on ollut mielissään tästä. Ollaan aina vähitellen edetty tarinassa eteenpäin tarroja liimaten. Puuhaa tämän parissa riittää pitkäksi aikaa sillä tarroja on mukavan paljon! Tässä huomaa hyvin sen kuinka erilaisen samasta tarinasta voikaan saada riippuen siitä millainen kuvitus on yksityiskohdiltaan. Ja huomaa myös hyvin kuinka rikas mielikuvitus lapsella voikaan olla 😊! Tosi kiva kirja!

Itse asiassa juuri tänään posti toi myös ihan uunituoreen Aurinko Kustannuksen uutukaisen: Karhu ja Kettu Matkalla Pohjoiseen -satukirjan! Ulla Sainion ihanat satukirja ja tarrakirja sopivatkin mitä parhaiten täydentämään toisiaan. Niin kiva uutuus kyseessä, että satukirjasta vielä lisää blogiin kuitenkin myöhemmin 😊.

Aurinkokustannus tarrakirjat 5

Aurinkokustannus tarrakirjat 4

Aurinkokustannus tarrakirjat 9

Talvella tapahtuu -kirjassa on kuvattuna erilaisia talvisia aktiviteetteja ja Yksisarviset -kirjassa on niin ikään valmiita maisemapohjia joihin liimata tarroja haluamallaan tavalla. Näissä varsinaista kertomusta ei siis ole, mutta meillä tyttö keksii itse ja selostaa tarroja liimailessaan mitä missäkin tapahtuu – ja tytön juttuja kuunnellessa ei mielikuvituksella tosiaan näytä olevan rajoja 😀❤️.

Aurinkokustannus tarrakirjat 1

Aurinkokustannus tarrakirjat 7

Ja kuten sanottu, tällaisten tarrakirjojen parissa puuhastelu on tarjonnut meille mukavaa, rauhallista ja kohtuullisen hiljaista yhteistä tekemistä vaikkapa vauvan päiväunien aikaan 😊.

Postauksen tarrakirjat saatu Aurinko Kustannukselta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *