äidin suosikit | yleinen

Jouluinen koti

joulukuu 4, 2017
jouluasetelma

Voi kun rakastankin tätä tunnelmallista joulun aikaa! Nyt alkaa olla koti jo aikalailla joulukunnossa, joten ajattelin jakaa tännekin pieniä palasia meidän joulukodista.

joulukoristeet 2

Jouluvalaistusta alkoi ilmestyä jo hyvissä ajoin marraskuun puolella. Heh, tämän valaistun jouluisen kylän nähdessään tyttö pyysi kuu käteen – yritä siinä sitten selitellä että puinen kuu on kiinni asetelmassa eikä sitä saa irti, eikä äiti voi koko härveliä käteen antaa, se on koriste… Toinen siinä sitten itkemään ja lopulta pyytämään sylkkyyn ❤️. No, onneksi syli sentään kelpasi kun ei kuuta taivaalta saanut 😊.

joulutähti

Tämä tonttukoriste on kummityttöni tekemä – yksi lemppareitani ❤️.

lumimarjat

Hahaa, tyttö kutsui yllä olevia joulurisuiksi ja joulupateiksi, mutta paljastui että isältään oli nämä nimitykset kuullut eikä suinkaan itse keksinyt 😀… Sanomattakin kai selvää että minä olen meidän perheen joulukoristeihminen! Tai siis vielä toistaiseksi olen kuitenkin jossain määrin voinut jakaa jouluinnostustani tytön kanssa, mutta monessa asiassa tyttäremme on kyllä aika samis isänsä kanssa joten voi olla että vitsailevat sitten yhdessä muutaman vuoden päästä 😊. Mieheni sisustuksessa koristeita ei näkyisi, ja sanotaanko nyt niin että muutenkin aika pelkistettyä olisi 😀. Rakas kuitenkin rakastaa minua koristeinenikin, ja minä häntä ilman koristeita ❤️.

joulukuusi 3

joulukuusi 2

Lipastojen päälle on muodostunut jouluisia asetelmia. Tuo viime viikolla hankkimani joulu”kuusi” on mielestäni ihana – olen ihan innoissani siitä! Siitä tulee valloittavan jouluinen havun tuoksu eikä varise yhtään.

kynttiläasetelma

koristeet 1

Joka vuosi tätä kuusivalaisinta laatikosta esiin ottaessa tulee sellainen lämmin jouluinen olo 😊. Joulukoristeisiin kytkeytyy kyllä uskomattoman paljon joulumuistoja – vaikkeivat siis suoraan itse koristeisiin liity. Näitä perinnekoristeita on ihana kaivaa esiin vuodesta toiseen, ja niiden haluaa säilyvänkin hyvinä käytössä mahdollisimman pitkään juurikin niihin kytkeytyneiden mukavien muistojen takia. Joulurisuista ja -pateista jää kyllä hauska muisto taas tuleviksi vuosiksi 😀.

jouluasetelma 1

jouluasetelma 2

Villeroy Boch joulumuki

Nyt on myös Villeroy & Bochin herttainen joulumuki ja -lautanen esillä 😊. Heh, tosin mieheni käyttää omaa mukiansa ympäri vuoden kun kuulemma muita riittävän isoja mukeja meiltä ei löydy 😀. Heh, se tietysti hieman latistaa tämän tuomaa joulutunnelmaa kun sama muki näkyy pöydässä kesälläkin. Tuo kynttiläasetelma ihastuttaa ruokapöydässämme, ja jopa mieskin sanoi siitä jotain positiivista 😀 – oi voi kun ulkonakin olisi tuollaisia hopeisena pakkasessa hohtavia kuusia… Lauantaina tosin saimme nauttia täälläkin yhdestä talvipäivästä – oli ihanaa ❤️.

Nyt toivottelen oikein mukavaa alkanutta viikkoa ja tunnelmallista joulukuuta kaikille! Loppuviikosta luvassa muuten Perheblogien joulukalenteripostauksia täällä minun blogissani kaksin kappalein – mukana myös upeat arvonnat 😊!

lastentarvikkeet | lelut

Lelut järjestykseen

marraskuu 16, 2017
nukkekoti

Kuten aiemmin olen kertoillutkin, meillä oli pitkään nukkekoti odottelemassa itselleen sopivaa paikkaa ja muutenkin tytön lelut kaipailivat kätevämpiä säilytysratkaisuja. Pienenä syysprojektina olikin miettiä ja toteuttaa joitain muutoksia järjestykseen.

Kodissamme on periaatteessa tytölle oma huone, joskin vielä se ei valitettavasti ole pelkästään hänen käytössään sillä mieheni kanssa molemmat teemme töitä myös kotona ja näin ollen kunnon työpisteet meille molemmille on tällä hetkellä välttämättömyys. Tähän asti olemme ratkaisseet asian niin että mieheni työskentelypiste sijaitsee tytön huoneessa ja omani olohuoneessa.

nukkekoti2

Päädyimme lopulta sellaiseen ratkaisuun että omaa työpistettäni pienennettiin uuden lyhyemmän pöytälevyn myötä ja näin saatiin tilaa viereen tytön omalle ”työpisteelle” joka olikin juuri sopiva paikka nukkekodille. Äidin ja tyttären työpisteet ovat nyt siis sulassa sovussa vierekkäin 😊.

työpiste3

Matala lipasto toimii myös kätevänä säilytyspaikkana nukkekodin tarvikkeille ja muille leluille, ja lipasto on tytölle juuri sopivalla korkeudella niin että sen päällä voi leikkiä muitakin leikkejä tai vaikka piirrellä.

työpiste2

nukkekoti1

Tytön huoneeseen hankimme vielä näiden muutosten lisäksi toisen isomman lipaston leluja varten. Pienellä meni vähän pää pyörälle uusista järjestelyistä eikä oikein aluksi meinannut löytää lelujaan, mutta pian oppi uudetkin säilytyspaikat 😊. Leikit ovatkin nyt viime aikoina monipuolistuneet kun hän pääsee ihan itsekin aikaisempaa kätevämmin käsiksi tavaroihinsa ja jokaisella lelulla on oma paikkansa. Ja nukkekoti arvatenkin oli oikein mieluisa juttu; talossa onkin sen ilmestymisen jälkeen asunut vaikka mitä väkeä 😊. Talo on mukavan iso niin että siinä mahtuu kunnolla leikkimään – aiemmin kun tyttö on tuskaillut liian pienien mökkiensä kanssa mihin kaikki leluystävät eivät ole mahtuneet. Tämän nukkekodin saimme siskoni perheeltä lainaan – tytön serkkutytön vanha talo siis kyseessä 😊.

työpiste4

Tällä hetkellä meillä onkin tytön leikkipisteitä vähän joka huoneessa, mutta toistaiseksi tämä toimii oikein hyvin. Täytyy katsoa tilannetta sitten uudestaan kunhan hän alkaa kaivata enemmän myös ihan omaa tilaa ja rauhaa.

Lopuksi muistutan vielä että jouluinen Dermosil -arvonta on käynnissä vielä tämän päivän niin täällä blogissa kuin Instagramissa ja Facebookissakin, ja tämän lisäksi Schleich Wild Life joulukalenterin arvontaan on vielä muutama päivä aikaa osallistua Instagramissa 😊!